Ehkä kaunein tapa asettaa tulppaani!

ranskalainen tulppaani korkeassa maljakossa

ranskalainen tulppaani korkeassa maljakossa

ranskalainen tulppaani korkeassa maljakossa

Viikon kukkapostaus alkaneen helmikuun kunniaksi, se on tässä. Ja saman tien tunnustus siitä, että vaikka mainostan aina tulppaanin olevan Aalto-vaasissa kauneimmillaan, niin pyörrän hieman puheitani ja otan käsittelyyn upean ranskalaisen tulppaanin.

Kirjoitan aina silloin tällöin (viikottain) tästä kukkahimostani ja kun kävin viime vuoden blogeja läpi, niin sieltähän niitä kukkia löytyy, käy kurkkaamassa. Mutta kun tälle asialle vaan ei voi mitään, niin suuren ilon saan kun esimerkiksi katson näitä maanantaina ostamiani ranskalaisia tulppaaneita.

Näiden kanssahan jokainen päivä on hieman eri lailla juhlaa kuin tavallisen tulppaanin kanssa. Ensin saa ihastella sitä tiiviin tyylikästä nuppuaikaa, kun nämä ovat vain pitkiä ja näyttäviä. Sitten ne alkavat hieman jo avautua ja kerrotun ranskalaisen koko kauneus alkaa päästä esille. Seuraavaksi voi jo miettiä sitä, miten kauniisti se ehkä pisimmäksi jättämäsi taipuu kaarelle ja silti kestää.

Itse tykkään tehdä näistä aina asetelman, jossa jätän yhden sisään maljakkoon ja kahdelle pidemmälle annan sitten sijaa vähän korkeammalla. Nyt kun nämä ovat ilahduttaneet minua jo maanantaista  tuo pienin alkaa jo kurotella ulos maljakosta. Mutta hyvinhän tuo näyttää tuolta kurkottelevan.

Silmiä hivelevän kaunista. Ja edelleen olen vahvasti, aina ja vain sitä mieltä, että etenkin talvikaudella elävä kukka tekee kodin ja ties monennettako kertaa voin myöntää upottaneeni kukkiin rahaa pienen omaisuuden verran. Mutta ei hätää, jokainen varsi on ollut sen arvoinen.

Kaunista viikonloppua ystävät ja käykäähän vaikka kukkakaupassa.

tulppaani kauneimmillaan

ranskalainen tulppaani tuo ilon kotiin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *