Ihanilla kukkaostoksilla Tukholmassa

HMhome

HMhome

Mietiskelin jälleen eilen, että miksiköhän ihmeessä elämääni ei ole tullut sellaista vaihetta, että olisin syystä tahi toisesta asunut Tukholmassa. Niin rakastan sitä kaupunkia, tunnelmia, tuoksuja, katuja ja ihan kaikkea.

Jopa siis niin paljon, että raahasin sieltä eukalyptuksen oksia ja unikon siemenkotia kotiini. Ostin ne eilen Drottninggatanin H&Mhome + bunches ista, kannoin niitä päivän ihastuttavassa pahvipakkauksessa ja lopulta viritin niiden varret hammasmukiin laivalle ja kas, ne ovat nyt kotonani aivan täydellisinä.

HMhome

HMhome

Jos joku ihmettelee, että mikäs tapa se kukat pakata tämä on, niin voin todeta, että katselin kyllä pakkausta silmät ymmyrkäisenä kassalta tullessa itsekin. Eli siis simppelisti. Valitsin puketit H&M Homen ulkoovelta ja sitten käpsyttelin sisällä olevaan “kasvihuoneeseen”, joka oli heidän kukkapakkaamonsa.

Pyytäessäni “paaaljon” vettä, he sanoivat, että valitettavasti emme pakkaa mitään veteen, että se on niinkuin idea. No, siinä sitten keskustelimme, että milläköhän todennäköisyydellä saan nämä kotiin kauniisti ja vaikka myyjätär hieman epäili, niin päätin yrittää.

Ja ei muuta kuin kassalle maksamaan kimput ja takaisin tullessani minua odotti tuo ihana “kantokori”. Siis niin kertakaikkisen loistavan tyylikäs ja ekologinen tapa pakata tämän tyyppiset kukat, ettei mitään määrää. Ja suurin yllätys odotti toki vasta kotona.

HMhome

 

HMhome

Kun tuon puketin siis avasi, niin siellähän oli sisäpuolella todella hauskalla otteella toteutettu ohjeisto. Älä laita kasveja liian lämpimään, älä koskaan käytä uusien imupintojen tekemisiin saksia vaan aina veistä, vaasin pitää olla aina tiskattu edellisten kukkien jälkeen, vaihda vesi joka toinen päivä jne. Ihana, tyylikäs ja hauskalla twistillä toteutettu juttu.

Tärkein ohje oli kuitenkin, että anna kukille pikkusen rakkautta, niin ne kestävät parhaiten. Ja en voisi olla enempää samaa mieltä. Onnistun kukkien kanssa, olivatpa ne vihreitä tai kukkivia, niin yleisesti ottaen aika hyvin. Mutta. Onnistuminen tosiaan tarvitsee rakkautta ja sitä, että niiden kanssa jaksaa olla ja niitä ihastella. Ja tämä on totta :).

Mutta niin tahi näin. Olipas ihana visiitti. Ostin kukkia, ihkut okranväriset nilkkurit Angela C :stä ja Ritualsin kesäsesongin huonetuoksun. Oli ihanaa olla Tukholmassa.

Viikonloppuja kaikille,

Laura

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *