Ahvenanmaa – suosittelen

ahvenanmaa

Kaikkien vuosien ja suunnitelmien jälkeen se oli vihdoinkin edessä, Ahvenanmaa nimittäin. Korona toimi tietenkin tässä hyvänä välikätenä, mutta pääasia, että tuli lähdettyä – matkustaminen kotimaassa tosiaankin kannattaa ja tästä voi vaikka tehdä tavan.

Ajattelen, että kirjoitan erikseen yleisjutun ja sitten paneudun vähän tarkemmin majoituksiin toisessa jutussa. Toki tämänkin postauksen lukemalla saat idean siitä, mitä kannattaa ottaa huomioon, kun tänne lähtee tai miten me reissun toteutimme.

ahvenanmaa

Meillä oli ensin, siis ystäväni Ninan kanssa, tavoitteena valloittaa koko Ahvenanmaa niin, että olisimme aloittaneet matkan Kustavista ja palanneet ikään kuin alhaalta Galtbyn kautta, mutta se jäi lopulta vain ajatukseksi.

Syitä tähän oli kaksikin. Ensinnäkin matka ns. alhaalta olisi tullut niin paljon pidemmäksi, että päädyimme aloittamaan ja päättämään matkan samassa pisteessä.

Toiseksi Kökarin (ainoa) hotelli osoittautui yllättävän kalliiksi ja lauttamatkan pituuden vuoksi juuri siellä olisi kannattanut olla kaksi yötä. Päädyimme siis jättämään Kökarin tällä kertaa väliin.

Ålandstrafikenin sivuilla tuli siis vierailtua kerta jos toinenkin ja samalla piti myös ihmetellä sitä, että miten lauttapaikat tilataan, mikä maksaa ja mikä ei. Sivut eivät ole kovin helppokäyttöiset.

Tämän osion hoiti kuitenkin loppuvaiheessa Nina, joten en osaa antaa siihen ihan määrättömästi neuvoja. Siitä kannattaa kuitenkin muistuttaa, että saarilla kannattaa olla se yksi yö, jotta voi hyödyntää ns. huokeampia lauttahintoja eikä läpiajomaksua pelkästä pääsaarelle menosta tule. Kesäaikaan tuo läpiajomaksu on 115 euroa.

ahvenanmaa miten lauttasysteemi toimii

Meidän lauttamatkamme oli siis lopulta Ösnäs (Vuosnainen)-Åwa, Torsholma-Lappo ja Lappo-Hummelvik ja sama toisinpäin. Lauttamatkamme näin maksoivat yhteensä 49,60 (hinnassa oli pieni ennakkoon nettivaranneen etu). Lappo-Hummelvik on matkoista se pitkä, kestää riipaisun yli pari tuntia.

Ylipäänsä lauttamatkojen varaamiseen kannattaa käyttää hieman aikaa. Lautoille kannattaa ehtiä ja hahmottaa myös se, että joku lautta ihan oikeasti voi kestää vaikka kaksi ja puoli tuntia.

miksi ahvenanmaalle kannattaa matkustaa?

Ja mitäs sitten? Meillä oli tavoitteena ja tarkoituksena, no yksinkertaisesti tutustua Ahvenanmaahan, löytää muutama ihana majapaikka sekä ehkä jotain sellaista, missä eivät aivan kaikki käy.

Jälkimmäiseksi voisin ehkä heittää Degersandin rannan ja siellä sijainneen Ravintola Q:n Viehättävä kokonaisuus, ihana ranta ja erinomainen ravintola. Degersandissa oli paikkoja asuntovaunuille aivan rannan tuntumassa sekä mökkejä, mutta erityispisteet siis ravintolalle.

ahvenanmaa degersand miksi ahvenanmaalle ja milloin
ahvenanmaa degersand

Majapaikoista kirjoitan erillisen postauksen, mutta me olimme kolmessa ihanassa paikassa, joihin voit halutetessasi tutustua jo nyt ja vaikka kysyä lisää. Majapaikat olivat Björnhofda Gård, Kvarnbo Gästhem (Pensionat) ja Pellas Gästhem. Nämä kaikki kolme ovat viehättäviä, toisistaan erilaisia ja erittäin toimivia kaikki. Olimme kaksi yötä Björnhofdassa ja mennen tullen yön Pellasissa.

Minulla oli halu tutustua kauniisiin ja hieman persoonallisempiin majoituksiin ja kaikki toteutui. Lisää kuvia ja tarinaa myöhemmin.

ahvenanmaa björnhofvda
ahvenanmaa björnhofda
ahvenanmaa kvarnbo gästhem
ahvenanmaa pellas gästhem

Nikon vinkistä kävimme myös Ahvenanmaan merenkulkumuseossa ja museolaiva Pommernissa. Aivan ehdoton suositus. Museo oli aivan poikkeuksellisen ihana, etenkin sitä voi suositella lapsiperheille. Siellä nimittäin saa kiipeillä ja olla kuin elopellossa:)

Museolaiva Pommern avattiin yleisölle nykyisessä loistossaan vasta viime vuonna ja kun menette sinne, ottakaa ehdottomasti tarjottava audio-opastuskierros vastaan. Puhujat/ääninäyttelijät ovat aivan huippuja ja hetkellisesti loistavan hienosti visualisoidulla kierroksella tuntuu, että itsekin olisi matkalla Maarianhaminasta Port Victoriaan…

ahvenanmaa pommern
ahvenanmaa pommern
ahvenanmaa pommern

Maarianhaminassa on myös mukava Sjökvarteret. Pysähdy ihmeessä ja jos on nälkä niin Pub Niskan “Dinah” on äärimmäisen hyvä pizza.

Käy myös Kastelholman linnan kupeessa Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseossa. Meille sattui käynnin ajaksi ihan mieletön sää ja kuten alla oleva kuva kertonee, paikka on IHANA. Niin tunnelmallinen, niin huippu palanen mennyttä aikaa Ahvenanmaalta.

Ahvenanmaa jan karlsgården
ahvenanmaa jan karlsgården

Me ajoimme Kastelholmasta syömään noin kahdeksan kilometrin päähän Gastropub Stallhageniin. Punakylkisellä rakennuksella on pitkä ja värikäs historia, mutta nyt siellä toimii mitä valloittavin pieni pubi, panimo ja panimon kauppa. Ruokalistaa ei varsinaisesti ole, mutta seinältä voi lukea mitä juuri kulloinkin on tarjolla. Reilua ja reipasta ruokaa kohtuuhinnalla, suositus.

ahvenanmaa pellas gästhem
ahvenanmaa stallhagen
ahvenanmaa stallhagen
ahvenanmaa stallhagen

Mitäs sitten vielä? No, ehkä tärkein asia on se, että pääsaari on ehdottomasti pieni. Jos liikutte autolla, niin pienelläkin varoitusajalla voi tehdä isoja suunnanmuutoksia. Välttämättä mikään matka pariinkaan kertaan ajettuna ei kestä juuri varttituntia enempää. Tämä on hyvä asia myös sateen sattuessa – ja meillehän sadetta hieman myös siunaantui…

Toinen hyvä vinkki voisi olla se, että jos löydät jonkun aivan helmiäismajoituksen, niin siitä voi tehdä tukikohdan koko matkan ajaksi. Vielä parempi, jos auton takana matkassa liikkuvat pyörät, niin tämä vaihtoehto toimii täydellisesti. Tankkaa muuten auto täyteen Suomessa, menoveden hinta Ålandissa on jonkin verran kalliimpaa kuin mantereella.

ahvenanmaa

Vielä tietenkin myös se, että visiteeraa ihmeessä Visit Ålandin sivuilla. Siellä on paljon hyödyllistä vinkkiä ja linkkiä.

Summa summarum. Ahvenanmaalle kannattaa ehdottomasti lähteä ja varmasti on paljon sellaista, mitä kannattaa kokea, mitä me emme ehtineet. Yksi mieleen jäävimmistä asioista voisi olla reissu Simsälaan, Myrskyluodon Maijan tarinan kirjoittaneen Anni Blomqvistin lapsuudenkotiin ja sitä kautta Väderskariin.

Väderskar on ulkosaariston saari, jossa kuvattiin Myrskyluodon Maija eli Stromskärs Maja. Retket tehdään vain tiistai-iltaisin ja silloinkin vain jos tuuli on myöden, Maijan saarelle kun matka on pitkä ja synkkä.

ahvenanmaa

4 thoughts on “Ahvenanmaa – suosittelen

  • Vastaa Anne 11.7.2020 at 12:50

    Odotan mielenkiinnolla tulevia juttujasi Ahvenanmaalta

    • Vastaa Laura 11.7.2020 at 17:38

      Jep. Muutaman lisää kirjoitan tosiaan ja esittelen nuo majoituspaikat – niistä kuitenkin kansa usein kiinnostunut omia valintoja tehdessään!

  • Vastaa Anneli Puuska 12.7.2020 at 09:27

    Jään odottamaan seuraavaa postausta!
    Mielikuvissani jo vaeltelin Ahvenanmaan maisemissa!

    • Vastaa Laura 12.7.2020 at 19:35

      Tulossa on:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *