Aalto-vaasin ja tulppaanien arvoitus

aalto-vaasi

Silloin tällöin sisustusaiheisilla facebook -sivuilla törmää kommenttiin siitä, että Aalto-vaasi on kyllä ihana, mutta miten siihen asetellaan kukkia ja miten se toimii. No, helpostihan se toimii ja sanoisin tältä istumalta, että ei ole Aalto-vaasin voittanutta.

Omat Aaltonihan ovat seikkailleet blogissani todella usein, tässä linkissä muun muassa yksi postaus samaisesta aiheesta. Ja ehkä voisinkin samoin tein luvatakin pari asiaa; ei enää blogiin tulppaaneja eikä liioin Aalto-maljakoita:).

Mutta menköön kerta kiellon päälle.

aalto-vaasiNäissä kuvissa minulla on ihan tavallisia Pirkka-tulppaaneita. Ei ehkä ihan maailman huippulaadukkaimpia, mutta toisaalta 7,90 hintaan sai 15 kappaletta ja kuvissa on tulppaaneita lopulta 30. Hyvin harvoin, jos koskaan laitan maljakkoon alle 20 tulppaania, koska silloin ne eivät mielestäni oikein hae paikkaansa.

Tässä muuten mahdollisesti yksi selitys sille, miksi tosiaan joskus kuulee jonkun sanovan, etteivät kukat istu Aalto-vaasiin. Minusta maljakon pitää ikään kuin täyttyä, muuten se ei toimi. Tai ei toimi ainakaan kauneimmalla mahdollisella tavalla.

Asettelen tulppaanit miten kuten, ehkä lähinnä oikeaa on, että enpä asettele kukkia juuri mitenkään. Laitan niput ja tulppaanit ikään kuin vain tiputtamalla ne maljakkoon. Näin mielestäni etenkin tulppaanit toimivat parhaiten.

Lehtien kanssa olen vähän “siiosoo”-ihminen. Periaatteessa lehdet ovat melko tylsän näköisiä näin kuten kuvien ottohetkelläkin eilen ne olivat aika tuoreita. Heti, kun kukat vähän kasvavat ja aukeavat, lehdet jäävät soittamaan sivuroolia ja ne eivät enää ainakaan minun silmääni haittaa.

Ja sitten se tärkein eli kaupasta kotiin tulo. Pidä tulppaanit tiukassa paketissa ja leikkaa niihin suora uusi imupinta. Tämän jälkeen papereineen/kelmuineen päivineen tilkkaseen hyvin kylmää vettä ja puolen tunnin tunnin kuluttua ne ovat parhaassa kunnossa siirrettäväksi maljakkoon.

Muistathan, että mikäli et ole jättämässä kotiasi vaikka vuorokaudeksi, yritä pitää maljakossa niin vähän kylmää vettä kuin se on mahdollista. On tulppaaneille paras juttu, mutta pitää vaan muistaa, että vettä pitää lisätä…

aalto-vaasi

aalto-vaasi

Huomaattehan muuten, että kuvissa oleva Aalto-vaasi ei ole kirkas valkoinen vaan väri on kuin tavallaan läpipuhallettu vaaleanpunainen. Jotenkin minusta tuntuu, että tuo sävy antaa aina valtavan kauniin taustan niin tulppaaneille kuin muillekin kukille.

Aalto-vaaseistahan minulla löytyvät sekä valkoinen, tämä kuvan punertavan valkoinen, pieni ja keskikokoinen valkoinen sekä korkea vihreä. Ja arvatkaapa mistä sitten kaikessa yksinkertaisuudessaan haaveilen vielä?

En siitä täysin kirkkaasta vaasista vaan siitä aivan alkuperäisestä, jonka lasi on vähän sellainen sinivihertävän kirkas. Onko teillä sellaisia kaapissa? Jos on, niin oletan niiden olevan jo lähes keräilyharvinaisuuksia ja ne ovat ah, niin ihania.

Tulppaanirikasta viikonlopun alkua,

laura

Psst. Mikäli pelkät tulppaanit eivät innosta osta perjantaina lähiruokakaupasta tulppaanien kylkeen pieni nippu eukalyptuksia. Muutama eukalyptus-oksa ja kas, tulppaaninippusi nousee vielä aivan uuteen loistoon. Laitan huomenna instagramiin kuvan tästä. Seuraathan muuten jo minua? Olisi kivaa, jos seuraisit ja osoite on: @lauraruohola

aalto-vaasi

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *