Vuoden väriä ja vähän aamiaiskaappia…

Terveisiä Suomen suurimmilta rakentamisen alan messuilta, eli vuoden 2016 Raksa -messuilta Lahdesta. Messut ovat avoinna vielä koko viikonlopun ja sanoisin melko monien messujen kokemuksella, että kannattaa käydä, mikäli täällä eteläisessä Suomessa vaikutat ja olet rakentamassa. Mikäli et pääse paikalle, jo ensi viikolla www.meillakotona.fi sivustojen Koti-tv :stä löytyy aivan tuoreita trendivideoita puutarhasta aina kodin kosteisiin sisätiloihin.

Mutta koska tiedän, että odottavan aika on pitkä, niin saatte blogistani hieman maistiaisia tänään ja huomenna. Ja lyhyestä postaus kaunis; pieni puhe Topi-Keittiöiden aamiaiskaapille, ja ensialkuun vihreälle ja Tikkurilan vuoden 2016 värille Vuono. 

Oli hyvin piristävää nähdä tämä väri valmiissa seinässä ja kahdesta eri suunnasta tulleessa valossa. Itse olin, kuten myös kollegani, katsonut tätä väriä ennen hieman petroolisemmaksi tai sinisemmäksi, mutta kyllä se lopulta ihan aito, kirkas vihreä on, ehkäpä luonto ja ekologisuus ovat ne mielleyhtymät, jotka ensimmäisenä mieleen tulevat. Ja ah, miten näen tätä väriä esimerkiksi kesämökeillä, mikä elämän ja kesän väri!

Huomenna kirjoitan teille enemmän messukeittiöistä, mutta tähän jo pieni, tuore maistiainen. Tuore siinäkin mielessä, että Topi-Keittiöiden aamiaiskaappi on jo tuotteistettu, mutta liekö niin, ettei yhdessäkään suomalaiskodissa vielä tätä tuotetta ole.

Aamiaistarpeiden; kahvikoneen, leivänpaahtimen, purkkien ja purnukoiden piilottaminen on ollut muodissa jo joitakin vuosia, mutta näkisin, että tämä versio on vähintäänkin relevantti kilpailija muille olemassa oleville vaihtoehdoille. Tekniikka toimi moitteettomasti, eli ovet ja laatikostot liikkuivat mainiosti, ja saatoin jopa hetken antaa tälle mahdollisuuden myös omassa kodissani.

Ja ellei se vielä ole minulle ajankohtainen, niin tämä kokonaisuus kävisi esimerkiksi “aikuiselle” pariskunnalle, joka haluaa pitää keittiönsä siistinä aamusta iltaan eikä nauttia koneiden seurasta. Miettikää ja makustelkaa, huomenna lisää tästä ja A´la Carten kauniista ja teknisesti monipuolisesta keittiökokonaisuudesta.

Aurinkoista ja mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille lukijoilleni! Terkuin, LauraR

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *