Minusta tulee asunnon ostaja!

Kukkia itselleni, aion ostaa asunnon!

Tiedättehän sen tunteen, kun on tehnyt jonkin päätöksen ja odottaa vain saavansa itse asian eteenpäin. On muuten kyseessä uskomattoman kiva tunne, tunne, josta ei todellakaan halua päästä eroon.

Kaikki lähti liikkeelle viime syksynä, jonka jälkeen olen ollut levoton asumisen suhteen. Ai, että mitä tarkoittaa olla levoton asumisen suhteen. Ihan arjessa se tarkoittaa, että minä ja tavarani emme enää  mahdu nykyiseen ihanaan kotiini ja henkisesti se tarkoittaa, että päätös on tehty; muutos on tultava.

Haaveilen edelleen omakotitalosta, mutta siihen haaveeseen valitettavasti tuli matkaan niin sanotusti pari muuttujaa. Mutta ei hätää, olen löytänyt jo pari oivallista vaihtoehtoa, ja luulisin lopulta, että se paras odottaakin tuossa ihan kulman takana, vanhoilla hyvillä kulmilla. Ja kyllä, odotan pääseväni remontin kimppuun. Keittiö, lattia, pinnat ja vaikka mitä. Edellisestä remontista alkaa jo olla aikaa, joten miksei. (Kimmo, oletko valmis???)

Asunnossa pitää olla sauna tai parveke, molemmat ovat ideaali tilanne. Ja uskokaa tämäkin; luulen löytäneeni helmen, siinä on molemmat:)

Varmaa on joka tapauksessa se asia, josta kaikki lähtee liikkeelle. Yksi seinä tulee olemaan iki-ihanan Svensk Tennin krysantemer -tapettia ja tuosta sitten eteenpäin kohti elämäniloista kotia. Mitä muuta on tulossa, sen toivottavasti näyttävät seuraavat lähikuukaudet 🙂

2 thoughts on “Minusta tulee asunnon ostaja!

  • Vastaa Anne 24.2.2016 at 18:37

    Wau. Siis uudet tuulet puhaltavat asunnon hankinnassa.:) Toivottavasti löydät sopivan.

  • Vastaa Svenskt Tenn - ja ottaisin kaiken. - Meillä Kotona -blogit 8.3.2016 at 21:47

    […] elämäniloa, joita Svenskt Tennin kankaat ja koko tuoterepertuaari edustavat.  Itsehän kirjoitin kodinhankintahaaveita käsitelleessä postauksessani, että oman uuden kotini sydän ja juuri alkaa eräästä Sveskt Tennin […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *