Voi kuulkaa, millainen päivä minulla onkaan ollut. Jännittävä. Ihan alusta loppuun. Eikä jännittävyydessä vielä kaikki. Olen sisustuksellisesti ylittänyt itseni ollakseni nyt diy – olen todistettavasti muokannut jostain kodissani olevasta jotain ihan muuta. Siitä lisää myöhemmin.
Jännitykseen. Olin siis vielä muutamia päiviä sitten aivan ymmälläni, että miten ja millä ihmeellä saan 120 kiloa painavan sohvan kotiini. Reipas vakioremonttimieheni Kimmo vinkkasi ystävällisesti, että mitäpä jos kokeilisin kysyä apua joltain muuttofirmalta ja näin tein.
Naisellisesti valitsin tietenkin firman nimen perusteella; Kuljetuskengurut. Eikö ole hauska? Hauskaksi sen tarinan tekee muun muassa se, että sanoin Adean Marille, että pari kengurunpoikaa tulee sitten noutamaan Mr.Jonesin tänä aamuna ja Mari kertoi ääneen naureskelleensa hupaisaa ilmaisuani. No, viimeistään tänään Marille selvisi, että kengurunpojat olivat ihan aikuisia miehiä, vahvojakin vielä…
Mutta siis. Kuljetuspalvelu. Se toimi täydellisesti. Soitin pyytääkseni sekä apua että tarjousta maanantaina, sain tarjouksen saman tien ja tänään torstaina sohva noudettiin kirjaimellisesti sovittuna aikana Bulevardilta ja jo hetkeä myöhemmin se oli kotonani. Eli ystävät hyvät, älkää arastelko pyytää apua ja ostaa sitä. Kengurut pelasivat minun aamuni. Kiitos siitä.
Ja täällä se nyt sitten on. Vihreä unelmani. Koska otin nämä kuvat aivan äsken enkä saanut päivänvaloa tarttumaan uuteen kaunokaiseeni ihan tarpeeksi, voitte vilkaista ihan oikean väriset kuvat eilisestä postauksestani. Mutta kaunishan tuo on kuin mikä. Tuo olohuoneeseeni juuri sitä tummaa ja persoonallista tunnetta, jota olen kaivannut. Värien ihminen kun olen.
Olen halunnut ennen muuta, enemmän kuin juuri mitään, jo monet viime vuodet myös sohvapöytää. Nyt minulla rahittoman sohvan myötä on sekin. Olin aivan loputtoman innoissani juuri hetki sitten, kun vihdoinkin sain Tapio Wirkkalan juhlavuoden pullot kerrankin kauniisti esille. Ja voitte olla aivan varmoja, että lasiesineitä muuten kaapeissani riittää, eli Wirkkalakin saa väistyä jossain vaiheessa.
Ainoa asia, joka sitten, kenguruiden lähdettyä hieman kuitenkin yllätti, oli tuon sohvan paino. Sohva-ja nojatyynyjen kanssa en saa liikahtamaan sitä senttiäkään ja ne poistettuani voin myöntää, että toisen takajalan alle oli pakko jättää vaahtomuovitilkku, koska uutta pehmikettä en sinne saanut ja vanhankin sain sokkona kynsisaksin irti. No, eipä tarvitse ainakaan kärsiä siitä, että huonekalut eivät pysy paikoillaan:)
Ja tottahan tuossa oli minussakin vikaa, kun en laittanut pehmusteita jalkojen alle heti kun sohva saapui. Mutta näin nyt en vaan suunnattomassa innossani muistanut tehdä.
Innoissani. Siinä siis ehkä sana, joka parhaiten kuvaa tätä vallitsevaa euforiaa. Kunhan vielä keksin jostain tv-tason, muokkailen hieman paria muutakin juttua, Muurame muuttaa, niin hui; minullahan on totaalisesti uuden näköinen koti. And I am so happy about it, after long seven years of waiting.
Ps. Yritän huomenna ehtiä kuvata kokonaisuutta hieman muistakin näkövinkkeleistä. Kun nimittäin mistä tahansa katsottuna mikään ei enää ole olohuoneessani ennallaan:)
[…] Mutta niin on parasta tuo minun uusi sohvanikin. Koko uudistunut olohuoneeni. Kirjoitin ja kuvailin kokonaisuutta eilen hätäpäissäni käytännössä pimeässä ja eiliset, joka tapauksessa innostuneet, fiilikseni ovat täällä. […]