Visiitti Nizzan vihannestorille!

VAROITUS: “Seuraavat kuvat saattavat aiheuttaa vakavaa matkakuumetta tai nälkää!” Toivottavasti ennen muuta kuitenkin kuvista tulee teille kaikille yhtä hyvä mieli kuin allekirjoittaneelle tuli jälleen pari päivä sitten.

Blogini esittelyosion sanoissa taisin tammikuussa luvata, että tulen kirjoittamaan teille muun muassa kaikesta kauniista ja matkailustakin. Kun Nizzan vihannes- ja kukkatorin, Nizzan vanhassa kaupungissa sijaitsevan Cours Saleyan, kulmille tekee kameran kanssa vierailun huomaa, että molemmat edellä mainitut tulevat käsitellyksi samoissa kuvissa. Niin herkullisen, suussa sulavan ihastuttava tämä tori nimittäin parhaimmillaan on. Vaikka torilla on antiikki- ja kirpputoriaamujakin, minulle rakkain se on kera kukkien, vihannesten, leivän ja juustojen. PS. Huomaatteko muuten, kuinka kuvauksellinen on latva-artisokka!

Nizza on minulle hyvin tuttu paikka ja jo aivan ensimmäisellä vierailullani noin viisitoista vuotta sitten löysin tämän torin. Eikä sen koomin ole Nizzan reissua tullut, etten olisi käynyt lauantaiaamuisin Cours Saleyaa fiilistelemässä, vaikka itse toki useimmiten ilman ostoskoria.

Fiilistelen vain sitä tunnelmaa, kun vilkkaassa puhensorinassa tehdään kiivaasti valintoja päivän aterian puolesta, maistellaan, haistellaan, valitaan sipulinippuja ja mietitään kukkia asetelmiin. Tuntuu sille, että kaikki tuotteet ovat juuri poimittuja jostain Ranskan lähimaaseudulta eikä hyvää fiilistä tietenkään vähennä hintojen kohtuullisuus.


Tuleeko nälkä? Tai tuleeko sellainen olo, että haluaa heti tehdä jotain tuoretta, yrttiä, salaattia, keittoa… Voin kertoa, että nuo paikalliset leivätkään eivät ole hassumpia, vaikka kyllä tiedän, että vaalea leipä on se kaikkeista syntisin. Mutta ah, kun ranskalaisesta patongista taittaa palan, niin se on sulanut jo ennen kuin sen saa suuhunsa… 🙂

Ja sitten vielä pari sanaa kukista. On ihanaa katseltavaa, kun ranskalaiset pariskunnat ostavat viikonlopun ruokien lisäksi torilta myös kukat. Mukaan lähtee valtavia liljakimppuja, ruusuja, neilikoita ja juuri tällä hetkellä pioneja. Lempikukkiani. Kimppu pioneja maksoi lauantaina 8-12 euroa. En ostanut, tokko olisivat kestäneetkään kotiin. Otin sen sijaan ison pinon kuvia, joista toivottavasti nyt myös teille iloa! Enjoy France!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *