Svenskt Tenn – ja ottaisin kaiken!

Jos saisin muuttaa koko maailman Svenskt Tennin väriseksi, tekisin sen heti. Ajatelkaa; roosaa, oranssia, sinistä, purppuraa, vihreää, keltaista, violettia, limeä, pinkkiä, vaaleansinistä, sitä kaikkea olisi minun ruotsalainen mielenmaailmani.

Estrid Ericson perusti Svenskt Tennin vuonna 1924, ja kymmenen vuotta myöhemmin mukaan liittyi itävaltalainen suunnittelija ja arkkitehti Josef Frank. Näiden kahden luomasta maailmasta alkoi vähitellen muotoutua sen Svenskt Tennin sydän ja ideologia, jota esimerkiksi minä käyn Strandvägen 5:ssä ihailemassa.

Ihailen itse kaikkea sitä runsautta, rehevyyttä ja elämäniloa, joita Svenskt Tennin kankaista ja koko tuoterepertuaarista. Soisin niin mielelläni, että suomalaisetkin löytäisivät muun muassa näitä ruotsalaisia tuotteita koteihinsa, sillä onhan rehellisyyden nimissä kuitenkin myönnettävä, että aika usein suomalaiskodit ovat jopa ankean oloisia.

Ei, älkää ottako tätä blogistin loukkauksena, vaan pikemminkin kannustuksena sen puolesta, voisiko jotain pientä asiaa omassa kodissa vaikkapa hieman värittää…

Svenskt Tennin huonekalut eivät ole halpoja eikä niitä myydä siellä täällä, itse asiassa isoimmat huonekalut myydään ainoastaan mainitussa Strandvägenin puodissa. Nettiputiikista löytyy esineitä, tapetteja ja kankaita, mutta ainakin oma silmäni kertoo, että tietyt tuotteet löytyvät vain ja ainoastaan Tukholman keskustan kivijalasta. Jälleenmyyjiä merkillä ei ole kuin Göteborgissa, Malmössä, Uppsalassa ja yhdessä liikkeessä Tukholmassa, mutta näissäkin liikkeissä on hyvin rajattu valikoima.

Ja vink vink, Svenskt Tennin huonekalut ovat tässä maailmassa myös niitä huonekaluja, joiden arvo vain paranee niiden vanhetessa…

Itse pidän erityisesti Svenskt Tennin tavasta käsitellä pöytää. Pyöreitä pöytiä löytyy monissa eri malleissa ja eri kokoisina, fakta, jolla haetaan tietenkin kodin toimivuutta ja helppoa muunneltavuutta.

Tätä ideologiaa noudatetaan itse asiassa sen lisäksi, että firman tuotannossa kokonaisvaltaisesti, myös Strandvägenillä, joka on samanaikaisesti sekä showroom, huonekalu ja -kangaskauppa, teehuone ja suunnittelutoimisto. Ja vielä kertaakaan, kun olen paikalla käynyt, liike ei ole muisttanut minua edellisestä kuin pääpiirteittäin. No, paitsi, että yksi asia on varma; kaupassa on aina huikeita kukka-asetelmia, ja sehän taitaakin käydä selville myös tästä postauksesta…

Loistavaa nerokkuutta ja uskomattoman hienoa katseltavaa alan ihmisille ja itse asiassa ihan jokaiselle, Strandvägenillä saa ihan vain juoda tuota mainittua teetä ja haaveilla. Ja jos on uskallusta, voi ostaa kotiinsa jotain leikkisää, värikästä ja iloista, vaikka siis ihan pienen pienen palasen. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *