Suuria tunteita ja työn iloa Lahdessa!

lahtimm2017

lahtimm2017

Jos joku miettii, minne ovat tuoreet blogipostaukseni kadonneet, on siihen hyvin yksinkertainen syy; Lahden MM-hiihtoihin.  Olen nimittäin niin nautinnollisen kiinni omassa vip -tilassani Lahden kisastadionilla, että aikaa ei juuri riitä muuhun kuin kisatunnelmasta nauttimiseen ja vieraiden viihdyttämiseen.

Ja uskokaa, että tämä kaikki on minulle niin mieluista. Se aamuinen hetki, kun ensimmäiset vip-vieraat alkavat saapua tiloihin, se on joka päivä jotenkin yhtä kiehtova. Katsella sitä, miten ihmiset ovat pukeutuneet talvikisoihin, minkälaisia varustekasseja heillä on mukanaan ja ylipäänsä vain sen kisaodotuksen tunnelman aistiminen, se on todella hienoa puuhaa MM-hiihdoissa.

Plus, että onhan minun sydämessäni aina pieni (aika isokin) palanen urheilutoimittajaa…

lahtimm2017

Minun “sijoituspisteeni” on tällä kertaa päärakennuksessa oleva Presidenttiklubi ja on aika lailla selvää, että jo nimenkään perusteella paljon mukavampaa työpaikkaa ei 10 päivän kisoihin voi saada. Voitte varmasti kuvitella, että kun haastattelen siellä muun muassa Juha Mietoa, Marja-Liisa Kirvesniemeä, Toni Niemistä ja Immo Kuutsaa, niin eivät ne kuulkaa esiintymiset ainakaan olympiamitalien puutteeseen kaadu. Kruununjalokivenä tällä toisella viikolla jossain vaiheessa saan nauttia haastatteluhetkistä myös Siiri “Äitee” Rantasen kanssa. Hetkiä, jotka jäävät ikuisesti sydämeen ja toivottavasti myös yleisön sydämiin.

Mutta pitäähän tätä MM-rupeamaani katsella toki myös visuaalisesti. Tämän oman tilani lay-out on mielestäni onnistunut olemaan kivan valkoinen ja luminen. Eikä tilaa tietenkään huononna se, että isoista ikkunoista on näkymät suoraan hiihtostadionille, joten voitte kuvitella millaisia tunnekirjoja tilassa juuri eilen pyöriteltiin… 🙂

lahtimm2017

lahtimm2017

lahtimm2017

Itse pidän kuitenkin kaikkein eniten tässä tilassa noista pienistä suloisista kupposista ja tietenkin ylisuloisista kuusentaimista niissä. Kisojen pääsponsori Stora Enso  on toimittanut vip-tilaan nämä pienet kuusen poikaset, joita me sitten pieteetillä hoidamme yli kisojen.

Ja ajatelkaa, kun 80 vuotta on kulunut niin nämä pikkuruiset saattavat olla jossain yli 30 metrisinä kuusina. On hienoa, että Lahden MM-hiihdot on toteutettu parhaan mahdollisen kyvyn mukaan ympäristövastuullisesti ja sitä hienompaa, että puu näkyy kisoissa monissa eri paikoissa. Toivon, että tästä ympäristöideologiastakin nauttivat kaikki kisavieraat samalla, kun me taas huomenna vip-tilassa huolehdimme näistä kuvien pienokaisista.

Lähtekää ystävät Lahteen, suuria tunteita on tarjolla vielä kuuden kisapäivän verran. Tosin kovin paljon eilista suurempaa draamaa ei taida kestää enää kenenkään sydän:)

kuusentaimi

storaenso_lahtimm2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *