Suosittelen – Tukholma osa 2

Suosittelen – kierrokseni Tukholmassa jatkuu. Siinä missä pari päivää sitten kirjoitin Bernsin brunssista, hämmästyin kovin, kun huomasin kipittäväni Tukholman T-Centralenissa kohti Märstaa vievää lähijunaa. Tarkoitus oli jäädä pois Solnan pysäkillä ja etsiä jossain lähituntumassa oleva Mall of Scandinavia. Hämmästyin siksi, että mielestäni Tukholmassa on niin paljon kaikkea ihanaa ja kaunista ihan kivijalassakin, etten ole koskaan kokenut pienintäkään tarvetta etsiä ostoskeskusta.

Tällä kertaa myönnän olleeni väärässä, sillä vajaan vuoden avoinna ollut Mall of Scandinavia teki vaikutuksen. Jo ulkoasu oli suorastaan arkkitehtooninen ja sisällä sitten, 224 toinen toistaan upeampaa liikettä. Iso suositus.

Ja iso suositus jäädä heti pääoven tuntumaan. Siinä oikealla puolella nimittäin peräjälkeen liikkeet RoyalDesign.se ja tanskalaisten suuri sisustusylpeys Illums Bolighus. Jälkimmäisestä ostin tällä kertaa, itsellenikin yllätykseksi, vaatteita, joten sallittakoon kuvat sitten kaikki ensin mainitusta.

RoyalDesign.se n tarina alkoi vuonna 1999, kun sen perustajat Andreas Ekberg ja Hans Bengtsson näkivät designin nettikaupassa suuren potentiaalin. Ajatuksena oli tarjota huippudesignia asiakkaille helposti ja hyvillä hinnoilla. Tämä Suomessakin .fi -päätteellä toimiva yritys on kuitenkin Ruotsissa siinä mielessä erityinen, että heillä on siellä myös 13 putiikkia, joista siis tämä Solnan kauppa uusin. Ja vau, mikä designin ystävän kauppa se onkaan. Äkkiseltään ei tule mieleen mitään, mitä olisin jäänyt kaipaamaan. Ihastella kyllä jaksoin monia asioita kirjaimellisesti lattiasta kattoon.

Hämmästyttävää näissä kaupoissa on se, miten iloiseksi kaiken pohjoismaisen ja muun Euroopan ykkösdesignin joukossa suomalaisten tuotteiden näkeminen minut saa. Olen yhtäkkiä kamalan ylpeä siitä, kuinka paljon noissakin isoissa neliöissä oli suomalaisuutta. Koko nettikaupassa eri tuotteita on myynnissä kymmeniä tuhansia ja designin pyörteessä tuntuu melkein sille, että ne kaikki näkyvät myös tässä putiikissa. 🙂

En osta mitään, mutta olin jotenkin aivan fiiliksissä. Tuota yllä näkyvää Petit Frituren Vertigo -valaisinta aloin jotakuinkin lopulta himoita, mutta sen mitat 200cm x 17cm saattaisivat omassa olohuoneessani muodostua pieneksi, tai no aika laajaksi, haasteeksi.

Mutta ainahan saa haaveilla. Käykää tekin haaveilemassa!

One thought on “Suosittelen – Tukholma osa 2

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *