Pieni pullojukka, tulppaanit ja tyräkki

aarikka_tyrakki_pullojukka

tyräkki

Korostetaan ensin, että minun ei ole pitänyt ostaa pientä pullojukkaa eikä varsinkaan valtavan kokoista tyräkkiä. Ja näin ne vain saapuivat molemmat meille. Pullojukka suorastaan käveli vastaan Stockmannilla kuukausi puolitoista sitten ja tyräkin kanssa olen ihan puhtaasti “sisustuspuheen” uhri. Kun tarpeeksi näkee jotain asiaa, sitä vaan alkaa haluta myös itselleen. Kurkatkaa vaikka Valkoisen Harmajan Suvin mieltymyksestä hänen kotinsa tyräkkiin täältä.

Nyt kun tuo valtava nimihirviö on elellyt täällä jo muutamia viikkoja, alan olla sitä mieltä, että se on lopulta itse asiassa aika kaunis. Kukka, tai no en sitä kyllä kukaksi sanoisi, kutsuisin ehkä vihreäksi piikkipötkyläksi. Ja olisittepa nähneet, kun toin sen kotiin…

Näpsäkkänä tyttönä nimittäin päätin juuri Helsingin ydinkeskustassa, että nyt. Nyt sen on löydyttävä. Siitä sitten puhelimessa haku käyntiin, ja löytyihän se Plantagen ihan Kampin keskuksesta. Honda parkkihalliin ja minä ostoksille.

Tyräkki ei heti sattunut silmääni ja olin jo lähtemässä pois, kun näin mystisesti pakattuja isoja muovin ja vihreän väreissä kiiltäviä korkeita kasoja. Sieltähän ne pilkistivät, tyräkit. Arvaatteko mitä tuo 87 cm vihreää painaa? En tiedä minäkään muuta kuin, että paljon. Tyttö tiskillä sanoi, että kyllä sen hyvin jaksat kantaa ja niiltä seisomiltani sitten minä kera raskaan ruukun, tuon kasvin ja kymmensenttisten korkojen kanssa kohti parkkihallia.

Voin kertoa, että muutaman kerran tulin ns. miettineeksi elämän syviä kysymyksiä:)

Kuten kevätmessujenkin jälkeen, kun ostin 100 tulppaania…

tulppaani

tyräkki

tyräkki

Kirjoittelin Kevätmessuista viikonloppuna ja messujen kukkaloistoa lisää tämän linkin takana, mutta 50 kappaleen tulppaaninippuja tuli siis lopulta hankittua kokonaista kaksi. Ensin ostin vaaleanpunaisia ja sitten halusin myös pikkuisen kerrotut violetit ja siinähän se sitten olikin, 100 tulppaania.

Ratkaisin asian ilahduttamalla ystävääni. Mietin, että on aivan turha sijoittaa tuo koko kukkamäärä tänne meille, joten ajattelin yllättää ystäväni Piian. Soitin hänelle pihalta, että oletko kotona ja jos, niin tulehan käymään ulkolna. Minusta oli aika kiva antaa ystävälle myöhäinen Ystävänpäivälahja varsinkin, kun tiedän, että jokainen kaveripiirissäni rakastaa tulppaaneja.

Pitäisi muistaa silloin tällöin useamminkin, että läheisen voi yllättää lopulta aika pienelläkin asialla. Eikä kukka ole ollenkaan pienistä huonoin.

Iloa viilenevään kevätiltaan!

tulppaani

One thought on “Pieni pullojukka, tulppaanit ja tyräkki

  • Vastaa Ulla Eroma 11.4.2017 at 21:34

    Hei. Tyräkki on kyllä näyttävä kasvi. Meillä se kulkee arkkitehdin kukan nimellä. Muista kuitenkin, että kasvista jossakin tilanteessa tihkuva valkoinen “maito” on vähän haitallista, sillä on puuduttava vaikutus, joten ainakaan lapsia ei kannata päästää hipelöimään kasvia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *