Leinikki valossa ja varjossa

leinikki

leinikki

Kiirastorstai. Hiljentymisen ilta. Kirkkoon en pitkän työpäivän jälkeen jaksanut lähteä, jumppakin meni pieleen uudistettujen aikataulujen takia. Otan siis ihan vain rauhallista oloa kotona ja nautin näkemästäni. Yhdestä kukkien aatelisesta, leinikistä.

Samalla tässä mietin, että olenko aivan outo, kun väritän kotiani pääsiäiseksi jollakin muulla värillä kuin keltaisella? Voikohan pääsiäinen olla vaaleanpunainen?

leinikki

leinikki_pentik_anupentik

Mygarden_pikkuroba

Voi tahi ei, niin pääsiäisestäni tuli vaaleanpunainen noin minuuttia sitä hetkeä myöhemmin, kun astelin tänään Helsingin Pikku Robertinkadulla sijaitsevan kukka- ja lahjaliike My Gardenin ovesta sisään. Ostin äidilleni nipun keltaisia tulppaaneita ja arvoin rohkeasti keltaisten leinikkien kanssa. Ei, edes leinikki ei vakuuttanut minua keltaisena.

Ja sitten kun olimme myyjän kanssa tuon mainitun minuutin kohdalla hän sanoi, että löytyy vielä puntti hennon vaaleanpunaisiakin leinikkejä. Kolmenkymmenen sellaisen kanssa, kun neiti käveli takaisin luokseni, olin myyty. Nyt jälkikäteen ajateltuna olisihan noita voinut olla vaikka tuplamäärä, mutta sitten toisaalta yksittäisen kukan herkkyys tulee parhaiten esille juuri näin. Leinikki on ihastuttava, herkkä, ihana ja hieno kukka.

Ja kun nyt tuo liike tuli mainittua, niin voin helposti sanoa, että olisin ostanut sieltä pois kaikki tyräkit, kaikki muutkin kaktukset, kuvan ihastuttavia kiilto- ja mattapintaisia kynttilöitä vaikka kuinka paljon ja maljakotkin olivat upeita. Kerrassaan viehättävä, minulle uusi kukkakauppa. Kuvittelin tosin ehdottomasti jo tuntevani ne kaikki… Luulen, että piipahdan jossain vaiheessa vielä toistamiseenkin ja ostan koekimpun. Mikäli se(kin) onnistuu, on minulla jälleen yksi uusi kukkakauppasuosikki pääkaupungissa.

leinikki

sydney

leinikki

Maljakkoa en siis tällä kertaa ostanut, aluslautanen on niin uusi, että se riittää. Edelleen muuten tämä Anu Pentikin Samba -lautanen on mielestäni niin kaunis! Ostin sen runsas viikko sitten ja kirjoittelin siitä ajatuksia myös tänne Laura R-blogiin.

Ai, että mikä tämä maljakko sitten on, ellei uusi? Kuten olen täällä ajatuksiani avannut, olen odottanut ja kaivannut sohvapöytää jo vuosikausia. Itse asiassa minulla ei ole tainnut juuri koskaan olla varsinaista sohvapöytää, mutta muun muassa sohvapöydälle sopivia esineitä sitäkin enempi.

Siihen kaartiin kuuluu myös tämä vihreä maljakko, jonka ostin Kokkolan messukeikalta parisen vuotta sitten. On tainnut käydä niin, ettei se ole oikein tähän mennessä löytänyt hetkeään kodissani. Nyt on siis sen aika loistaa. Minun pääsiäisessäni joka on täynnä lähes kaikkia muita värejä paitsi keltaista:)

leinikki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *