Perhoskämmekkä ja Uashmama, kauniit yhdessä

perhoskämmekkäVanhemmillani oli tänään kuvauspäivä. Vanhan maalaistalon tarina menneisyydestä nykypäivään julkaistaan keväämmällä Meidän Talo -lehdessä, kiitos vain toimittajalle ja kuvaajalle jo nyt. Toivottavasti tarinasta tulee kiva.

Joka tapauksessa päivän tiimellyksessä minullakin oli hieman kuvausfiilis, joten kuvasin muutamia juttuja myös teillekin tänne blogiin. Muun muassa perhoskämmekät eli orkideat “paperiruukuissaan”.

perhoskämmekkä

perhoskämmekkä

Tuon Suomen yleisimmän orkidealajikkeen, joka on siis perhoskämmekkä, hoitoon ja muuhun kiinnostavaan, voitte uppoutua mainiosti Suomen orkideayhdistyksen sivuilla, minä minä mieluusti totean, että ovatpa kaunis yhdistelmä nämä kukat ja Uashmama -paperipussit. Italialaiset pussukat, jotka siis tuntuvat ikään kuin nahalle, mutta jotka siis ovat 100% selluloosaa ja kestävät myös vesipesun. Kuvassa olevat pussukat kokoa S ja M.

Kokemukseni pussukoista on siis vielä toistaiseksi aika pieni, mutta samalla oletan, että itse asiassa pesemällä ne muutamaan kertaan niistä tullee juuri sellaisia ihanan ryppyisiä ja pehmeitä. Ja tosiaan tämä on vain ajatukseni, ei tieto:). Tulen kokeilemaan.

perhoskämmekkä

perhoskämmekkä

Itse asiassa olin ostamassa näitä jo taannoin Helsingistä lyyraviikunalleni, mutta sitten jotenkin asia jäi. Eilen sitten nopea pyörähdys raumalaiseen Sisustus Ideaan  jonka tiesin näitä niin ikään myyvän. AJatuksena oli hankkia harmaat pussit, mutta jotenkin tuo viinin- ja vaaleanpunainen tuntui aivan passelille kokonaisuudelle ja niinpä ne nyt sitten ovat täällä salissa.

Ja pakko myöntää, että vaikken juuri tuon värisen orkidean ystävä kovin ole ollut, niin tähän ympäristöön, jossa niillä on rinnallaan vaaleaa ja tummaa harmaata, violetihtavaa ja vähän valkoista ja puuta, niin väri on mainio. Tuo kuvissa näkyvä Newton-pöytä onkin itse asiassa minun, mutta jostain syystä se ei vain koskaan ole sopinut Helsingin kotiini ja jostain ihan yhtä kummallisesta syystä se sitten puolestaan sopii tänne vanhemmilleni. Ja hyvä niin. Ehkä vielä joskus omassakin kodissani.

perhoskämmekkä

Mutta siis vielä näihin orkideoihin. Jollain tavalla aika ihania. Ei ole kuin hetki aikaa kun peräänkuulutin ääneen itselleni, että orkideakiintiöni on tullut hetkeksi täyteen ja nyt niitä ei kiitos enää minun kotiini. Mietin tässä nyt kuitenkin vauhdissa, että jospa alkaisinkin käyttää sanaa perhoskämmekkä, niin tuntuisiko koko kasvi vähän uudelle:)

No, leikki leikkinä. Orkidea on aika ihana ja näissä tämän iltapäivän kuvissa mielestäni oikein erinomaisen loistava.

Ihanaa viikonlopun alkua kaikille.

Laura

perhoskämmekkä

 

 

2 thoughts on “Perhoskämmekkä ja Uashmama, kauniit yhdessä

  • Vastaa Anne Jalonen 19.1.2018 at 18:14

    Jäämme odottamaan lehden juttua

    • Vastaa LauraR 19.1.2018 at 18:59

      Samoin:) Jännittää, mutta toivottavasti tulee onnistunut kokonaisuus. Onneksi juttu ei kyllä kaadu ainakaan toimittajaan tahi kuvaajaan, mutta miten sitten me:::))))))

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *