Lumituiskun keskelle valon pisaroita ja haaveita kylpyhuoneesta

Helsingissä sataa lunta taivaan täydeltä ja voin kertoa, että hyppäsin raitiovaunusta äsken pari pysäkkiä ennen kotia ihan vain siksi, että saisin tallustella lumihangessa. Siis kyllä, Mannerheimintiellä oli paikoittain ihan hankia.

Kuinka tätä lunta on tänne pääkaupunkiin odotettukaan? Kuinka monta kertaa on tullut tuijotettua turhaan säätiedotetta ja kuinka monta kertaa olenkaan tänä talvena vannonut, että haluan muuttaa jonnekin, missä vielä on oikea talvi. Siksi tämä lumi-inferno, kuten vuorokauden lumisadetta nyt kutsutaan, on vähintäänkin ihana asia.

Lupasin joskus, että laittelen jälleen muutaman kuvan tänne kylppäristäni. Ei oikeastaan mistään muusta syystä kuin vain siksi, että kannustan jälleen kerran teitä käyttämään värejä. Kirjoittelin yhden joululahjan myötä teille kylppäristä jo pari viikkoa sitten ja samassa yhteydessä kuvailin siis vähän enemmänkin. Ja yhä edelleen olen sitä mieltä, että hyväntuulistun näistäkin kuvista. Toivottavasti myös teistä jollekulle käy samoin.

haaveilu

haaveilu

Mutta koska aina pitää haaveilla, niin on minulla jälleen myös uusi, orastava remonttihaave. Jotenkin olen niin sydäjuuriani myöden nyt ihastunut vihreään. Omassa kylppärissäni on nytkin Svedbergsin kalusteet ja samasta firmasta ottaisin myös uuden kalustuksen. Stil on hiukkasen vienyt sydämeni. Ja vaikkei kyseessä olekaan enää aivan uutuus, niin mitäpä sitten. Minä tykkään ja se, jos jokin, on oman kodin laitossa tärkeää. Ei se, mikä on trendikästä saati se, miten asunnosta muut.

Ajatukseni on että, kaikki muu olisi pelkkää valkoista fasettihiottua laattaa kooltaan 10×20. Ja vaikka tiedän, että sitä perinteistä 8-kulmaista laattaa on käytetty viime vuodet ihan kaikkialla niin saattaisin päätyä laatiassa siihen. Ainakin Pukkilan Natura Octagon tarjoaa kulmapalaksi 30 eri värivaihtoehtoa, joten uskoisin, että sieltä löytyy myös tuo sama vihreä, joka löytyy siis myös Stil -kalusteista.

haaveilu

haaveilu

Voi että, nyt tämä menikin ihan haaveiluksi. Kuinka usein saa tehdä kylpyhuoneremontin? Onko kerran  seitsemään vuoteen liian usein, pitääkö sitä nyt kuitenkin jäädä vain odottamaan seuraavia mielihaluja. Ja itse asiassa kun tarkkaan mietin, niin olisihan ihan täysin sininenkin kylpyhuone aika kiva… Ja miettikääpä vihreää, viininpunaista ja messinkiä yhdessä… 🙂

Voi että. Onneksi juuri haaveilu on kodin sisustajalle enemmän kuin sallittu asia. Ja juuri haaveilla saa vieläpä ihan ilmaiseksi. Joten ei muuta kuin loppuillan haaveilutehtäväksi kaikille uusi, unelmien kylpyhuone.

Laura

haaveilu

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *