Oikea talvi on suuri onni!

Otsikko taitaa kertoa kaiken oleellisen – olen niin onnellinen siitä, että Helsingissä on oikea talvi. Ei haittaa pakkanen, ei lumesta ja pakkasesta kankea auto, ei tuuli ei mikään. Nautin joka sielullani vaikkapa hetkestä tänään Helsingin Kaivopuistossa. Nautin myös näistä ottamistani kuvista, joista ihan viimeinen tuolla alla on ehkä paras koskaan ottamani kuva.

Kylmää, niin kylmää. Meri pauhasi vielä avoimena ja tuuli oli hyytävääkin hyytävämpi. Parasta tässä kaikessa on pukeutuminen, sillä pukeutumiskysymyshän tämä on. Valtava kaulahuivi, paksuin villapipo, lähes nilkkoihin ulottuva takki. Tätähän sen olla pitää, talvi Suomessa.

Viikonloppuna kaivan, jos flunssani suo, sukset kellarista, monot kaapista ja suuntaan kohti hiihtolatuja. Olisi kiva myös kierrellä ja kaarrella luonnossa ja nauttia tästä kaikesta kera kameran. Mutta ei, laduille en kameraa ota.

Toivon sydämestäni, että talvi kestää tänä vuonna pitkään. Toivon vielä enemmän, että me eteläsuomalaisetkin saamme nauttia tulevaisuudessakin vuodenajoista. Isäni ostaa huomenna veljentyttärelleni hänen ensimmäiset suksensa. Olisi niin kivaa, että pikku-Noora saisi hiihtää tänä vuonna ja koko elämänsä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *