Norjalaisten sisustuslehtien viikonloppu

 

sisustuslehti

Kyllähän sinäkin olet koukussa, uskallan vain väittää… Sisustuslehti jos toinenkin sen lisäksi, että odottaa sinua olohuoneen pöydällä, vaanii sinua myös ruokakauppojen lehtihyllyissä. Aina löytyy joku uusi kiva ja hyvät perusteet sen ostamiselle.

Mutta ei pahinta laatua olevaa addiktismia, ei lainkaan. Se sen sijaan, että lentää Ivaloon ja ajaa 150 kilometriä Pohjois-Norjan saamelaisalueelle päästäkseen siellä ruokakaupan lehtihyllyn luo, se on jo jonkinlaiseksi ongelmaksi luonnehdittava asia, ehkä. 🙂

Näin siis tein viikko sitten ja nyt minulla on melkoinen pino varattuna tälle vapaalle viikonlopulle. Yksi noista mainostaa itseään Norjan suurimmaksi alan lehdeksi, toinen johtavimmaksi ja kolmas unelmien täyttymykseksi. Saapa nähdä. Odotan itse asiassa innolla.

Vaikka ostohetkeä sinällään voisi luonnehtia jotakuinkin kaoottiseksi ryntäilyksi hyllyriviltä toiselle, uskoisin, että sain lopulta aika kattavan valikoiman kotiini. Ja ah, kuinka ihkuille nuo näyttävätkään. Ensimmäisten silmäilyjeni perusteella johtoon nousee tämä Norjan suurin, Bonytt -lehti.

sisustuslehti

sisustuslehti

 

sisustuslehti

sisustuslehti

Eikö näytä ainakin kannen perusteella aika puhuttelevalle? Tykkään. Tykkään myös lehden tuntumasta. Paksut kannet ja kauniit puolihimmeät lehdet, sisustuslehti parhaimmillaan. No, kerron teille sitten sisältöfiiliksiä lisää.

Ehkä kuitenkin jo tässä vaiheessa voisin paljastaa myös sisustuslehtiin liittyvän “seikkailuni”. Sain nimittäin päähänpinttymän viime talvena, että haluan tilata norjalaisen sisustuslehden. Sitä, miksi ehdottomasti päädyin lehteen nimeltä Boligpluss en muista, mutta tarinan kyllä. Let the show begin!

Suorastaan eteenpäin vievä voima tilaukselle oli se, että ystävälläni on ystävä Norjassa ja ajattelimme, että hänen kauttaan saadaan tilauskin hoitumaan. Monien mutkien kautta selvisi, ettei sitä nyt oikeasti sitten varsinaisen helppoa ole Suomeen tilatakaan, hintakin saattaa olla nettisivujen tarjouksia huomattavasti kalliimpi, ja tulisiko se sitten milloin jne jne.

Kannustin kuitenkin ystävääni, joka siis hänkin ehdottomalla varmuudella tiesi haluavansa Boligplussan,  ottamaan itse yhteyttä lehtitaloon. Mailien jälkeen kaiken piti olla kunnossa, piti.

sisustuslehtiEihän lehteä toki tullut. Oli sen sijaan tullut aika soittaa. Asiakaspalvelun mies paljasti, että hänellä on melkein suomalaissyntyinen vaimo ja nyt oli koittanut se riemastuttava hetki, jolloin kaikki oli kunnossa. Määräaikainen tilauksemme alkakoon, lehdet ja lasku tulkoon…

Tuosta puhelusta vierähti toki muutamia kuukausia ennen kuin lehti tuli, mutta sieltä se lopulta tulla tupsahti kesän korvalla. Mukana toki yksittäislasku…

sisustuslehti

sisustuslehti

Toinenkin lehti tuli ja jo siinä vaiheessa oma laskuni oli jo väärä. Päätimme, että nyt pitää ottaa yhteyttä, jotta oikeasti saamme sen määräaikaisuuden ja siihen laskun. Ja ellei muu auta niin peruutetaan sitten koko juttu.

Kolmas lehti oli ehdottomasti kivoin Boligpluss, jonka sain ja yksittäishintakin oli oikea. Myös ystäväni oli samaa mieltä. Salaa toivoimme, että myös tämänkertainen peruutusilmoituksemme olisi mennyt yhtä lailla hukkaan kuin kaikki aiemmatkin yhteydenottomme, mutta ei. Ei tullut lehteä enää syyskuun lopussa, ei lokakuun alussa eikä lopussa. Marraskuussa on pakko myöntää, että kerran me tässä kokonaisuudessa sitten onnistuimme, toki väärässä paikkaa.

Kumpikin kun oli tykästynyt lehteen ja olisi mieluusti maksanut sen vaikka kertakorvauksena, mitäs pienistä. Mutta ohi on. Jos joku joskus onnistuu paremmin Norjan tilauksessaan otan mieluusti vinkkejä vastaan, mutta sitä parempaa onnistumista odotellessa annan kaikille ilmaisen vinkin; ostakaa norjalaiset sisustuslehtenne vaikka Karasjoen Coopista. Ainakin saat ne siltä istumalta:)

Mukavaa alkavaa viikonloppua!

 

 

3 thoughts on “Norjalaisten sisustuslehtien viikonloppu

  • Vastaa Marjis 17.11.2017 at 19:11

    Hyvää ei saa halvalla eikä myöskään helpolla! Painaahan tuo lehtipino muös melkoisesti matkalaukussa, etenkin mutkien kautta. Toivottavasti löydät lehdistä kivoja ideoita, Julehygge 🙂

    • Vastaa LauraR 17.11.2017 at 19:17

      Odotukset ovat korkealla, mut jos vaikka innostuisi noista uusista jälleen tilaamaan jonkun!

    • Vastaa LauraR 17.11.2017 at 19:28

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *