Kaikissa blogipostauksissa ei varmastikaan tarvitse ottaa kantaa tai olla aktiivisesti jotain mieltä. Ehkä tänne vain voi laittaa kauniita kuvia esimerkiksi yhdestä viehättävimmistä keittiöistä, johon olen törmännyt. Lupailin teille näitä jo jo postauksessani Luoston lumo part 1.
Ok, itse jaan muun muassa messuesitelmissäni aika aktiivisesti sitä ilosanomaa, että jokaisessa toimivassa saarekkeessa pitäisi olla vesipiste, mutta tässähän jo tuo ylimmäinen kuva kertoo, että näin ei aina ole. Mutta ei haittaa. Olen jälleen kerran niin menettänyt sydämeni Suomen Lapille, että saarekkeen vesipisteettömyys on elämäni murheista pienimpiä. Tästä lisää kirjoituksen loppupuolella.
Tässä keittiössä jalopuuseppä on työstänyt kaiken paikan päällä valkotammesta, ja huomio yksityiskohdissa kannattaa kiinnittää myös erilaisiin heloihin, jotka ovat niin ikään käsintaottuja ja niissä on pintakäsittelynä kaksinkertainen vahaus. Käsin veistetty, käsin taottu, viimeistä naulaa myöten.
Juuri helat ja naulat ovat aivan mielettömän kauniita näin huvilaolosuhteissa. Saattaisi toki olla, että tietynlaiseen helastoon kyllästyisi, kun sen kanssa eläisi ympäri vuoden, mutta Lapissa kun helojen mallia ja koko jalopuusepän käsialaa vertaa suoraan Lapin luontoon, niin tämä kaikki saa uuden merkityksen.
Sanoin kirjoitukseni alussa, että olen jälleen kerran menettänyt sydämeni Suomen Lapille. Aina käy näin, jokaikinen kerta. Juuri kun harmittelen, että Lappi on liian kaukana huomaan, että olen jälleen lähtenyt tänne ja mietin, miten täällä voisi olla useammin.
Hetki sitten seisoin tovin himmeiden valojen loisteessa ulkona ja melkein häkellyin tästä hiljaisuudesta. Aiemmin päivällä häkellyin samasta asiasta hiihtoladuilla, pisimmät pätkät sai hiihtää täydellisessä hiljaisuudessa, jonka rikkoi vain yksi ohi lentänyt kuukkeli.
Muuten paikalla olimme vain me; minä ja luonto. On ainutlaatuisen etuoikeutettua saada aina silloin tällöin kokea tämä tunne – muistaa, mikä elämässä oikeasti on tärkeää. Vaikka näissä kuvissa esiintyvä keittiö on yksi hienoin koskaan näkemistäni, luonto tuolla ulkopuolella on asia, jolle mikään ei lyö vertoja. Ei mikään.
