Tällä viikolla Meillakotona.fi -sivuilla mietitään sitä, miten kodin siivoaminen voi olla hauskaa tai siis entistä hauskempaa. Ja jos haluat katsoa, kuka meistä sivujen bloggaajista esimerkiksi harrastaa laventelintuoksuisia siivoustarvikkeita, onnistuu se täällä :). Omat vinkkini liittyivät keittiön siistinä pitämiseen ja koska juuri tälläkin hetkellä keittiöni on ilokseni siisti ja asennossaan, kirjoitan teille siitä asiasta, josta nyt yritän selvitä.
Myin nimittäin sunnuntai-iltana jo vuosia mainiosti, varastona, palvelleen Muuramen kirjoituspöytäni. Tuon turvasataman, johon olen onnistuneesti vuosikausia kerännyt mitä uskomattomimman määrän tavaraa. Sinällään merkillistä, koska kirjoituspöytä on aina ollut minulle hieman väärän mallinen, väärän kokoinen ja taisi se lopulta kaikessa kauneudessaan olla väärän näköinenkin. Varasto.
Sitä se on ollut ja se siitä tuli, ja nyt kotini yleisilme näyttää siis puretulle varastolle. Tämä aiheuttaa näin muodoin toimia – ja päätöksiä, uhrauksia, etten sanoisi. Miten esimerkiksi toimin T.i.l.a -ohjelman aikaisten käyntikorttien kanssa? Ohjelman tekeminen kun lopetettiin vasta kuutisen vuotta sitten. Ja yllä näittekin jo nipun vuodelle 2012 nimikoituja käyntikortteja. Pystyisinkö jo laittamaan ne paperinkeräykseen…
Oikeasti ihailen ihmisiä, joilla on aina ja ikuisesti jokaiselle asialle paikka. Ja ihailen myös sellaisia ihmisiä, jotka pystyvät käymään kaikki paperit läpi jo ennen, kuin niitä laitetaan jonnekin odottamaan sitä niin sanottua parempaa hetkeä.
Toki voi se “parempi hetki” sitten tulla vastaan ihan näin vain vääjäämättömästikin. Kun tulet sunnuntai-iltana messukeikalta kotiin ja puoli tuntia myöhemmin huomaat olevasi kantamassa Muuramea ulos ja siinä välissä toimit toden teolla ja tyhjennät kirjoituspöydän hyllyn. Kyllä. Siis hyllyn. Pari avohyllyä. Yksi taso. Pari lisätavaratelineet ja näin.
No, mikä tämän kaiken opetus nyt sitten on? (Ai tuo Meidän Talo tuossa, no se on vuoden 2013 syksyltä. Ilmeisesti jotain minulle tärkeää, mutta sekin on ollut odottamassa parempaa hetkeä.)
Niin siis se opetus. Se on nyt kuulkaa se, että minulle ei tule enää koskaan kirjahyllyjä lukuun ottamatta yhtään avohyllyä ja koskaan en enää laita papereita jonnekin vain hetkeksi odottamaan. Olenkin jo käynyt katsomassa aivan mielettömän ihanasti juuri minun kotiini sopivaa kaappia Pentikiltä. Siinä on ihana lasinen yläosa ja alaosa umpinaista kaappia.
Saa sitten jotain piiloon. Toisaalta pelkään, että juuri tuossa on taas minulle uhka. Olisiko sittenkin mahdollista, että ehkä joskus vielä yhden kerran tai pari korkeintaan laittaisin jotain kaappiin odottamaan sitä hetkeä, jolloin on aikaa käydä paperit läpi…
Terv. Laura, joka ei koskaan paperien organisoijana näköjään muutu ja joka muuten suosittelee ihan koko sydämellään liittymistä facessa ryhmään Pohjoismaisen designin kirpputori. Ihan paras. Muuramekin sai uuden hyvän kodin.
