Kukaan tuskin voi ymmärtää, miten paljon täällä Pyeongchangissa on tänään tuullut ja kuinka kylmää on sen tuulen myötä ollut. Kun itse tajusin hetki sitten, että sekä viime yönä että päivällä miesten hiihtokilpailussa oli myös maanjäristys, niin mietin kyllä, että onhan tässä elämässä jälleen niin sanotusti monenmoista.
Tuo mitä ilmeisimmin maanjäristyksestä kertova hätätiedote on nimittäin tullut minulle jo kolmasti. Kerran alkuviikosta omaan korealaiseen puhelimeeni ja viime yönä kolmelta ja nyt hiihtokisassa. Puhelin alkaa huutaa minulle aivan vieraalla äänellä ihan suunnattomasti ja mikä oudointa, tai ehkä jopa vähän pelottavaa, on se, että sama viesti tulee minun suomalaiseen puhelimeeni myös Koreasta.
Mitäänhän tuosta viestistä ei keskellä yötä ymmärrä muuta kuin, että yrittää saada melun hiljenemään. En myöskään osaa sanoa, että mitä tapahtuu silloin, jos hätävaroitus muuttuu ihan “oikeaksi” vaaraksi, että esim maajäristys ylittää jonkun tietyn magnitudi -tason. No, mutta toivottavasti isoja järistyksiä ei tarvitsisi miettiäkään, sillä kyllähän tässä vielä noita pikkuhälytyksiä öisin sammuttelisi.
Toki en myöskään kuvitellut, että juuri maanjäristys olisi se asia, jota täällä pitäisikään pelätä…
On nimittäin aika hassua, että huomasin juuri, etten ole kertaakaan täällä ollessani miettinyt naapurimaa Pohjois-Koreaa mitenkään uhaksi tai pelottavaksi. Ja se on todella outoa siihen nähden, että vielä puoli vuotta sitten esimerkiksi en käytännössä uskonut koko olympiakisojen toteutumiseen, niin varma olin siitä, että naapurin suurmestari “hoitaa tilanteelle jonkin muun ratkaisun”.
Tuolloin muistan myös miettineeni, että millaistakohan on elää Koreassa jatkuvan ahdistuksen ja pelon alla. Samalla katsoin kuitenkin uutisista, että kansa täällä elää kuin aivan normaalia elämää ja sitä elämää ei varjosta jatkuva pelko.
Ja tässä sitä nyt sitten itse ollaan ja ihmetellään. Vielä uudelleen sanon, että en ole kertaakaan miettinyt, että naapurista koituisi minkäänlaista uhkaa tähän sympaattiseen “kimchimaahan” (kimchistä lisää edellisessä postauksessani täällä). Toivottavasti tämä asia pysyykin näin ja toivottavasti Koreat löytävät joskus rauhaisan tavan elää yhdessä, vierekkäin.
Mitäs muuta sitten? Palataanko ihan tuohon alkuun ja siihen, että kukaan ei teistä lukijoista siellä Suomessa varmaan voi uskoa, kuinka kylmä täällä tosiaan on. Juuri tällä hetkellä ulkona esimerkiksi -12, mutta koska tuo tuuli on niin kylmä, niin sää tuntuu iholla -24 ltä.
Mielenkiintoista lienee mainita tässä myös ilmastosta muutenkin, jossa on hyvin omanlaisiaan piirteitä. Mille esim. kuullostaa se, että ulkona -12 astetta ja paljon kylmempää ja auton ikkunat eivät ole koskaan jäässä? Joku kollegani oli yrittänyt kysyä joltakulta paikalliselta, että miksi ihmeessä täällä ei tarvitse skrabailla auton ikkunoita koskaan ja tätä paikallinen oli silmät ymmyrkäisinä ihmetellyt, että mitäs mies oikein tarkoittaa…
Kuten sanottua, hauska ja persoonallinen maa. Ihmiset ystävällisiä, ruoka hyvää ja hienot olympialaisten urheilupuitteet. Tuota hätäilmoitusta lukuun ottamatta nämä muut kuvat ovat muuten tuolta Olympic Parkin tuntumasta, siellä meininkiä riittää ja sinne pitää ehdottomasti ehtiä itsekin vielä ainakin toistamiseen.
Ai niin ja noista järistyksistä vielä. Joku varmasti miettii, että tunsinko ne jotenkin. En osaa sanoa. Yhden kerran tänään pressiteltassa tuolla ylhäällä tuntui jo pelottavalle, kun teltta alkoi täristä niin, että kaikki katselivat ihmeissään ympärilleen, mutta luulen, että juuri se johtui tuulesta. Tai, no mistä minä toisaalta tiedän, mikä on esimerkiksi pienenkin maanjäristyksen jälkijäristys tms. Monenlaista.
Laura
Ps. Muistakaahan joka ilta TV5 ja Päivän Parhaat, nähdään siellä!
