Tein äsken lähtöä kirkkoon. Asun nimittäin aivan kirkon vieressä. Jätin kuitenkin menemättä, koska siellä oli samalla joku kirkollinen puuhapäivä ja kuuntelin Hoosiannan television jumalanpalveluksesta. Lopulta taisi tv-jumalanpalveluksessakin olleen sama teema, mutta laulu kaikui komeasti heti lähetyksen alussa. Joulunaika sai alkaa.
Kun olin pieni, minun mielestäni Hoosianna oli jotenkin todella juhlava ja hyvin erityinen laulu. Kävimme ainakin muistaakseni joskus myös kirkossa kuuntelemassa ja laulamassa. Onkohan tämä tuttu juttu muille ikäisilleni lapsuudesta? Päätin, etten sano tässä postauksessa mitään lumettomuudesta tai ilmastonmuutoksesta, mutta tulkoon nyt mainituksi, että tuolloin oli aina myös lunta. Meille Pyhärantaankin kun tuli lumi jo marraskuussa, joulukuussa viimeistään.
Joulunaika valoineen kaikkineen on vuoden ainutlaatuisinta aikaa, ehdottomasti. Onhan vuodessa muitakin juhlapyhiä, mutta tokko mitään odotetaan näin paljon, vaikka onhan pääsiäinen kristillisesti hyvin suuri juhla. Tietenkin on helppo sanoa, että totta kai se joulu on kivoin lahjoineen, ruokineen, vapaapäivineen, mutta kyllä minä silti väitän, että parasta aikaa on tämä odotus. Ehdottomasti.
Se, että saa vähitellen lisätä koristeita, valoja ja pitää paketoidut lahjat esillä. Se on ainakin minulle parasta joulua.
Teen tästä lähtöä vähitellen lähtöä eilisen tapaan kaupungille. Aion käydä Tuomaan markkinoilla ja sitten muutenkin vähän fiilistellä keskustan valoja, jotka täällä Helsingissä ovat kyllä kauniit. Ja jos olisin järkevä hankkisin ehkä jo tänään muutaman joululahjankin, siis ne, jotka tiedän varmuudella hankkivani.
Samalla toki tiedän melkein samaisella varmuudella, että en tule näin tekemään, sillä minusta vielä ei ole ehkä se ihan oikein fiilis joululahjoihin. Mutta yhden EHKÄ hankinnan tiedän. Ja se on se, mistä lupasin pitäytyä erossa!
En nimittäin vain kestä sitä, kun Piia avaa joka aamu IG-storyssään Clarins-joulukalenteriaan ja vielä meni myöntämään, että on joka aamu innoissaan kuin pikkulapsi. Olen tässä koko aamun yrittänyt perustella sitä, että miksi tekisin tuon hankinnan ja paras mihin olen nyt päässyt on se, että kuitenkin käytän kasvovettä, kosteusvoiteita, ripsiväriä ja muutakin niin jos ne nyt sitten hankkii vähän pidemmäksi aikaa kerrallaan, niin onko huono ihminen tai jotain…
Tätähän tämä on. Jokaisen ns. turhan hankinnan kanssa pitää tuntea suurta tuskaa ja miettiä, että onko hankinnan jälkeen kuinka huono ihminen. Samaan aikaan tiedostan itsekin jonkinsortin kauppiaana, kuinka ihana tunne on se, kun ovi käy ja kuinka itse käyn niin mielelläni kivijalkakaupoissa, käytännössä muuten aina. Melkoinen sekametetelisoppa itselleen positiiviseksi puhuttavaksi.
No, Tuomaan markkinoille saa ainakin mennä ihan hyvällä omalla tunnolla. Paljon käsityöläisiä ja kun kiertää muutaman tunnin raikkaassa ulkoilmassa, niin saa myös sitä kautta itselleen hyvän adventtimielen.
Ja hei, ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Kuvissa näkyvä kynttelikkö on kaunistanut kotiani jo vuosia ja sitä ennen Santtion mummulaani vuosikymmeniä. Jotkut hyvät asiat ovat ja pysyvät eikä aina tarvitse ostaa uutta. Viime vuoden adventtitunnelmista ja kyntteliköstä lisää täällä.
Kivaa sunnuntaita teille kaikille,
Laura
