Habitare – vuoden tauon jälkeen

habitare2019

Pukkila

Totta se on, viime vuonna en käynyt Habitare messuilla ja tätä kirjoittaessani mieleeni tuli vain ajatus jostain takavuosilta; voi miksei Habitare voisi edelleen olla joka toisena syksynä järjestettävä iso juttu. Tapahtuma, johon satsataan ja tapahtuma, josta puhutaan likemmäs se seuraava pari vuotta.

Tai toisaalta, mitä jos pitäisi itse parin vuoden tauon, niin tuntuisi aina näin ilahtuneelle kuin mitä tänään tuntui. Minusta nimittäin oikeasti tuntui, että salissa oli itselleni monia uusia, kivoja osastoja. Lisäksi iloitsin heidän puolestaan, joilla on edessä keittiöremontti. Messukeskuksessa oli nimittäin todella monia keittiöfirmoja, eli vielä ehtii tiirailemaan niitä.

Keittiöistä en juuri ottanut kuvia ja kuten minut tunnette, en juuri myöskään mistään seesteisistä asioista. Niitähän Habitare on toki tänäkin vuonna täynnä. Luonnonläheisyyttä ja puuta riittää jokaiselle ihailijalle. Etenkin jälkimmäistä oli tarjolla monilla eri osastoilla ja itse asiassa sanoisin, että yksi kokonaisuudessaan upeimmista osastoista oli Timberwisen iso osasto. Ihania juttuja ja näyttävyyttä. Suositus.

Myös Annon ja Matrin osastot miellyttänevät seesteisyydestä ja luonnonläheisyydestä pitäviä. Silmäiltäväksi kannattaa hakea myös Woodio ja Vieser. Tyylikyyttä ja puuta, ja kaunista.

Habitare_2019

Finarte

Mitä muuta messuilla sitten näkyi? No, paljon värejä, joista tietenkin allekirjoittanut enemmän kuin iloissaan. Kerään teille myöhemmin kuvakollaashin Signals -osastolta. Se – oli – ihana.

Itselleni ehkä hieman yllätys oli se, miten paljon messuilla näkyi yhä edelleen terrakottaa. Sinällään väri kyllä antaa erinomaisen kontrastin esimerkiksi vaaleille väreille ja vaikkapa vihreölle, puullekin. Mutta minusta terrakottaa on nyt vain ollut melko hyvän tovin. Toki, kun kerran hyvä löytyy, mitä sitä turhaan muuttamaan.

Messuilla oli myös ihania mattoja, yllättävän paljon erilaisia laattoja, todella paljon erilaisia akustiikkalevyjä esitteleviä yrityksiä. Kokonaisuutena viihdyin mainiosti, vaikka villatakissa meinasikin tulla välillä hieman kuuma.

Huomenna ajelen Pyhärantaan tärkeään juhlaan. Ajatelkaas nimittäin veljeni tytär täyttää kokonaista kuusi vuotta enkä ole kertaakaan aiemmin päässyt hänen virallisille synttäreilleen. Nyt vihdoinkin on viikonloppu, jolloin ei ole töitä ja pääsen mukaan hänen suureen juhlaansa. Parasta.

Viikonloppuja kaikille ja lähtekää ihmeessä Habitareen.

Laura

Ps. Ihan omaksikin ilokseni linkkaan tähän Habitare -postaukseni parin vuoden takaa. Kurkkaa ihmeessä, mitä tuolloin olen kirjoittanut täältä.

habitare_2019

Habitare_2019

Softrend

Habitare_2019

Bo LKV

Habitare_2019

Habitare_2019

Timberwise

Habitare_2019

Skanno

Habitare_2019

Anno

Habitare_2019

Softrend

Habitare_2019

Adea

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *