Kolmas adventti – ajatuksia tänään

kolmas adventtiEn usko, että minulla on koskaan ollut ennen joulua niin kovaa kiirettä kuin mitä nyt näin viikkoina on ollut. Ehkä siitä kertoo jotain sekin, että siinä missä viime vuonna kirjoitin esimerkiksi blogiin jouluisia päivityksiä lähes kaikkina joulunaluspäivinä, niin nyt tuntuu sille, että ei vaan kertakaikkisesti ole ehtinyt. Ensi vuonna sitten toisin, ehkä…

Juuri mainituista syistä olen ollut tänä viikonloppuna erityisen onnellinen pitkistä unista ja vapaapäivistä. Kertonee jotain, että pe-la välisenä yönä nukuin likemmäs 11 tuntia ja kun eilen illalla ajattelin, että tokko unta enää riittää, niin johan nyt toki kymmeneksi tunniksi kuitenkin. Hauskaa. On myös myönnettävä, että on aika virkunen olo.

Tunnetaankohan tuota sanaa virkunen muuten missään muualla Suomessa kuin tuolla meillä kotona länsirannikolla? En edes tiedä, että käyttääkö sitä kuinka moni sielläkään, mutta minulle “vireä” on aina ollut virkunen.  Söpö sanakin muuten tässä kun sitä kirjoitettuna katselee.

Näitä minun käyttämiäni sanoja on muuten muutama muukin hauska olemassa. Tietääkö kukaan mitä tarkoitan, kun sanon että jossakin on kova vähti…?

kolmas adventti

kolmas adventti

Eilen sain siis joulukoristeitakin vihdoin paikoilleen ja kuten kuvista huomaatte, myös kirjahyllyt pitää koristella. Johtunee ehkä siitä, että hirmu moni kohta kodissani on yhtä suurta kirjahyllyä:) Taisin tuossa loppukesästä kertoakin, että kirjojeni määrä kasvoi jälleen potenssiin, kun eräs tuttu kertoi, että he tyhjentävät jo jokin aika sitten edesmenneen kirjaperheen jäämistöä.

Ja voi ihme, miten upeaan kirjastoon pääsinkään. Hamstrasin kirjoja jo pelkästä kunnioituksesta heitä kohtaan, jotka näin upeita teoksia ovat keränneet ja sain paljon myös kirjoja, joissa käsitellään sekä maamme poliittista historiaa että maailman historiaa. Poliittisen historian kirjat ovat nyt työpaikallani kaikkien selailtavissa ja nämä maailman historian kirjat odottavat vielä lukuhetkiä.

kolmas adventti

Ja mitäs tänään sitten, jo kolmas adventti? Eilen keittelin riisipuuroa, tänään tarkoituksena on lähteä viimeistelemään (olen siis kiireistä huolimatta onnistunut jo aiemmin tekemään täsmähankintoja) jouluostoksia ja jotenkin fiilis vie myös Porvooseen. Olen viime vuosina ottanut tavakseni, että siellä pitää käydä fiilistelemässä joulun alla. Kun muuten vilkaisin itsekin näitä viime vuotisia kuvia blogistani, niin lopullinen päätös jouluretkestä on varma.

Jouluretki Porvooseen edellyttää myös sitä, että minun pitää pystyä jättämään tuo televisio ja urheilu. Nimittäin se, että Yle hankki takaisin kaikki talviurheiluoikeudet ja miehittää viikonloppunsa talviurheilulla, se on allekirjoittaneelle kyllä kaikkien vapaa-ajankäyttöongelmien alku ja juuri. Kun en vaan voi jättää ampumahiihtoa, maastohiihtoa, alppihiihtoa enkä juuri mitään muutakaan katsomatta. Talviurheilullinen ongelmatapaus siis…

Hyvää kolmatta adventtia,

Laura

kolmas adventti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *