Jouluinen Porvoo

porvoo

porvoo

Porvoo on paikka, jossa minun tulee käytyä aina silloin tällöin, etenkin joulun aikaan. Tällä kertaa on pakko myöntää, että edellisestä Porvoon retkestä oli vierähtänyt jo niin pitkä tovi, että lähes hävetti. Siksi otinkin ihan triplamäärän kuvia, jotta tulisi kompensoitua välivuodet:).

No, leikki leikkinä. Joskus aikanaan kuvasimme muun muassa T.i.l.a a Porvoossa J.L Runebergin kodissa ja siinä teille muuten yksi vinkki kohteista, joissa Porvoossa kannattaa käydä. Koti on ihastuttava ja autenttinen pala historiaa. Ellen aivan väärin muista, se on pakollisia restaurointeja lukuun ottamatta juuri siinä kunnossa, kuin missä Runeberg Fredrika-rouvansa kanssa Aleksanterinkadulla sijaitsevassa talossaan asuivat. Ihastuttavaa.

Ne muut varsinaiset vinkit jätänkin suosiolla tämän linkin taakse. Huomasin nimittäin Porvoosta tultuani, että näillä meidän omilla Meillakotona-sivuilla on juttu, jossa listataan kymmenen syytä, miksi jouluisessa Porvoossa kannattaa vierailla. Ja sielläkin lisää juuri mainitusta kodista.

Eli koska varsinaiset vinkit on luettavissa yllä olevasta jutusta, niin minäpä keskityn näihin kauniisiin tunnelmakuviin. No, eihän Porvoossakaan lunta ollut, mutta kuvitellaan lumi näihin seuraaviin otoksiin.

porvoo

porvoo

porvoo

porvoo

porvoo

porvoo

Kuvat on otettu siis tänään, kun Porvoon Raatihuoneen aukiolla oli pienet markkinat. Ja jos olivat markkinat pienet, sitäkin oli suurempi väkimäärä pienessä vanhassa keskustassa. Tuntui sille, että jokaisessa putiikissa oli kymmenen ihmisen tilassa noin viisikymmentä jouluista asiakasta.

Ja kyllähän Porvoo näille joulumielisille asiakkailleen paljon tarjoaakin. Itse asiassa olisin halunnut jäädä myös Vanhaan Porvooseen syömään, muttei paikkaa majatalossa niin sanotusti löytynyt, jää siis seuraavallekin retkelle tavoiteltavaa. Teille nimittäin, jotka ette erityisesti Porvoota tunne, voi kertoa, että kaupungista löytyy sen lisäksi, että muutama ihastuttava pikkuinen hotelli niin myös pari koko Suomenkin mittakaavassa korkeatasoista ravintolaa. Eli seuraavalla kerralla siis yön yli-retkelle Porvooseen ja hyvälle illalliselle.

Vaikka ravintolat jäivät tänään, niin muutamissa kaupoissa toki kävin sisälläkin, alla olevat joulukuvat White Vintagesta ja Åttasta.

porvoo

porvoo

porvoo

 

porvoo

porvoo

porvoo

porvoo

porvoo

porvoo

Ihania ovat kaikki ja varmaa on, että Vanhasta Porvoosta löytyy kyllä jokaiselle jotakin. Minullekin, mutta kerron sitten tuliaisista teille vaikka vasta huomenna. Varmaa on kuitenkin, että jouluinen Porvoo on ehdottomasti vierailun väärti.

Mutta varaathan aikaa. Jos nimittäin aiot kiertää kaikki kaupat, vähän museoitakin ja kurkistella jokaiselle avoinna olevalle sisäpihalle, niin ihan hetki ei riitä. Nämä suomalaiset puukaupungit kun vain ovat niin ihania. Ehditteköhän ennen joulua vielä myös Raumalle…?

porvoo

porvoo

porvoo

 

porvoo

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *