Taulun paikka!

Mikä se on se taulun oikea paikka? Tätä olen miettinyt nyt tässä parisen viikkoa. Tällä hetkellä näyttää uhkaavasti, että taulun oikea paikka saattaa olla ihan vain lattialla.

taulu

Kirjoittelin teille tammikuussa minulle rakkaasta valokuvasta Oli tarkoitus saada kehyksiin pala rakasta Australiaa ja Sydneytä. Ja sainkin. Sain kehyksiin palan oopperataloa ja Harbour Bridgeä, sydämeni maisemia kahdelta eri Australian reissulta.

Kehystystä varten tutkin eri vaihtoehtoja ja päädyin lopulta itselleni tuttuun, perinteiseen Kultaus- ja Kehysliike Virtaseen Helsingin Museokadulla. Olen tutustunut kultaajamestari Harri Virtaseen jo ammoisina T.i.l.a -vuosinani ja jutunteon jälkeenkin teettänyt hänellä muutaman kehyksen. Aina on tullut kaunista ja niin tuli nytkin.

Jos mietitte kehystysliikkeitä, annan siis suositukseni ainakin tälle. En osaa ottaa kantaa liikkeen hintatasoon, mutta minulle tärkeää on aina palvelu, lopputuotteen laatu ja se, että kaikki toimii sovitusti, vaikkei kokonaisuus ihan kovin halvaksi ehkä jäänytkään. Tosin tässä pitää myös mainita, että vaikka valitsin kehykseksi petsatun tammen, mikä mielestäni sopii kotini muuhun “vanhanaikaiseen mielenmaisemaan” ja mikä ei ollut erityisen hintava, niin valitsin kuvan päälle myös ns. museolasin, joka toi kehystykseen muistaakseni 124 euron hintalisän. Mutta tyytyväisempi en voisi olla, valokuva on kuin ei sitä edes katsoisi läpi lasin. Iso suositus tälle perinteisen, heijastavan lasin sijaan.

Ja tuosta kehyksen väristä ehkä vielä. Ajatus oli aivan alussa toki se, että mustaa mustalle, mutta muuttui itse asiassa jo matkalla Kehysliikkeeseen, vaikka luulin, että tarvitsen siihen ammattilaisen näkemystä. Tuli nimittäin itselle niin vahvasti vain olo, että mustasta kokonaisuudesta tulee aivan liian synkkä ja ehdottomasti paremmalle alkoi tuntua ajatus ikään kuin perinneruskeasta. Ja kyllähän minä sitä ruskeaa varovaisesti jo aiemminkin mietin. Nyt lopulta sanoisin, että myös tämä oli onnistunut ratkaisu. Mitä te muut olette mieltä?

taulu

sydney_operahouse_harbourbridge

Ja taulu, se on nyt siis lattialla. Ja kaikkein uskomattominta alkaa olla se, että mitä pidempään katson sitä tuossa vanhojen tikkaiden kanssa sitä varmempi alan olla siitä, että ei tuo kuva nyt edes kovin nopeasti ole seinälle menossakaan.

Enkä nyt siis todellakaan yritä sanoa, että olisin jotenkin maailman ensimmäinen ihminen, joka oivaltaa taulun lattialle sijoittaa, mutta omassa kodissani olen ehdottomasti ensimmäinen. Ja voin lämpimästi suositella myös muille.

Ja ehdottomasti suosittelen myös tuota värimaailmaa. Mustaa ruskealle ja ruskeaa mustalle. Ehdottoman hyvä kombo!

sydney

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *