Tämä tarina on alku jollekin ihan uudelle…

laura rElämä on sikäli ihmeellistä, että kaikki mikä on joskus alkanut, myös aikanaan päättyy ja nyt on aika sanoa näkemiin meillakotona.fi -sivustolle ja blogilleni täällä. Tämä on siis viimeinen postaukseni tällä sivustolla, kiitos tuhannesti teille kaikille lukijoille, jotka olette menneen kahden ja puolen vuoden aikana lukeneet näitä tarinoitani.

Olisin niin ilolla kertonut teille, että vain yhtä näppäintä klikkaamalla pääsette heti kurkkaamaan uusille henkilökohtaisille blogisivuilleni, mutta valitettavasti alkukesän kiireet ovat veroittaneet sen verran aikataulua, että uusi sivusto on vielä viimeistelyä vaille valmiina. Mutta avaan siis oman, nimeäni Laura R -kantavan sivuston aivan lähiaikoina. Aika mahtavaa. Ehkä jopa pienimuotoinen haave.

Iloiseksi asian tekee rakkaan kirjoittamisen jatkumisen lisäksi se, että sivuista tulee minusta todella ihastuttavat. Sen lisäksi että visuaalisesti niin myös muuten. Aion nimittäin tulevaisuudessa entistä enemmän kirjoittaa myös muuta kuin pelkästään lifestyleä ja tätä olen suoraan sanottuna kovin kaivannutkin.

On ihanaa kuvata kukkia ja puhua niistä, mutta on kiva kertoa tarinoita ihan vain elämästä. Siksi uudessa Laura R -blogissani, joka siis tulee aikanaan löytymään suoraan oman nimeni alta eli www.laurar.fi osoitteesta löytyy osio, joka kantaa nimeä “elämästäni”.

laura r

Mutta kuten sanottu, rakastanhan minä näitä kukkia, sisustamista, kotoilua, lifestyleä, sisustuskauppoja ja kaikkea kaunista, joten on siis itsestään selvää, että tämän hyvän kahden ja puolen vuoden juuret säilyvät. Siksi uusi blogi pitää tietenkin sisällään osion “lifestyle ja koti”.

Ja onko minua ellei ole reissuja? No, periaatteessa ei varmaankaan. Vaikka olenkin viime aikoina jättänyt lentomatkailua ilmaston takia vähemmälle, niin kyllähän minä tavalla tai toisella tulevaisuudessakin matkustan. Matkustan sitten kauempana tai lähempänä, matkustusta se on kaikki tyynni. Rakkaus Lappiinkaan ei toki ole häviämässä mihinkään. Ja tämän kaiken takia uuden Laura R -blogin kolmas pääaihio tulee olemaan “matkalla”.

laura r

Eli näin. Tuskin maltan odottaa tulevaa ja sitä, minkälaisia kommentteja saan teiltä kaikilta uudesta sivustani. Mikäli ette vielä seuraa minua instassa tai twitterissä, ottakaa ihmeessä @lauraruohola seurantaan, niin olette heti tietoisia, kun uusi sivusto aukeaa.

Ehkäpä kaikkein paras tapa pysyä blogin matkassa on alkaa seurata facebookissa blogini ja kesäkauppani sivua @LaurarVanhaRaumajonne tietenkin päivitän aina uusia postauksia.

Eli tällaista tähän perjantaiseen iltapäivään. Iloa kesään kaikille Meilläkotona.fi -sivujen bloggaajille, teidän kanssanne on ollut mitä mainiointa olla samoilla sivuilla, tulevaisuus on kuitenkin nyt aivan uudenlainen ja omanlainen ja toivottavasti hyvin lauranlainen:)

Parasta viikonloppua kaikille,

Laura

PS. Kuvista huolimatta mietin vieläkin, että pidänkö neilikasta vai en. Ehkä se selviää sitten uusilla sivuilla:).

laura r

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *