Syksy on eittämättä vuoden paras vuodenaika. Onko kukaan muu samaa mieltä?
Rakastan syksyn sävyjä, syksyn tuoksua, kullanoranssina hohtavia viljapeltoja, omenoita, sadetta. Itse asiassa melkein kaikkea sitä, mikä tekee syksystä syksyn.
Pihlajanmarjojen mausta en pidä, mutta ajattelen, että ehkä kerään niitä kuitenkin tuosta pihalta muutamia nippuja pakastimeen. Marja menee helposti, aivan kuten väkevä tyrnikin, smoothieen ja tuo syksyn vitamiinit vielä kehon hyväksi pitkin pitää talvea.
Tyrnejä en ole vielä pakastanutkaan, niitä pitäisi saada jostakin. Joskus kymmeniä vuosia sitten isäni kävi puristamassa meren rannalla tyrnejä suoraan mehuksi, mutta tästä perinteestä ei enää ole pidetty kiinni. Suuntaan siis vissiin torille, joko huomenna Raumalla tai sitten Helsingissä loppuviikolla.
Huomenna on nimittäin pikku-Nooran syntymäpäivä ja koska en pääse virallisille synttäreille, halusin kuitenkin olla täällä huomenna. Pieniä, suuria asioita.
Syksy on aina ollut itselleni myös erityistä aikaa uusien alkujen kanssa. Viisi vuotta sitten tein juuri tähän aikaan muuttoa Kalajoelle loma-asuntomessujen vetäjäksi, 11 vuotta sitten olin juuri aloitellut T.i.l.a -ohjelmaa, kahtena männä vuotena vuorossa olivat Kuninkuusraviprojektit ensin Turussa ja sittemmin Helsingissä.
Jos aikanaan koin suunnattoman suureksi ja lopulta koko elämäni suunnan kannalta merkittäväksi asiaksi sen, että minua pyydettiin T.i.l.a an, onhan tämä syksy jälleen suunnattoman merkityksellinen. Itselläni on yhä edelleen hieman vaikeuksia uskoa sitä, että aloitin tv-klassikko Uutisvuodon yhtenä kapteenina viime lauantaina.
Ja jos yllä olevaa on edelleen vaikeahko uskoa, niin yhtä lailla yllätin jopa itseni siinä, miten paljon jännitin lauantaina. Ja kyllä jo perjantain nauhoituksissa.
Mutta jotenkin viikonlopusta vain selvittiin. Nauhoituksissa minua nauratti, miten annoin Antti Kaikkoselle ohjeita ohjelman tekemisen yksityiskohtiin aivan kuin olisin joskus aiemminkin tehnyt Uutisvuotoa. Lauantaina puolestaan jännittivät eniten ihan ulko-ohjelmalliset asiat; istunko tyhmästi, nauranko liikaa vai liian vähän, ja mikä ylivertaisimman kuumottavinta nauraaako kukaan muu yhdellekään jutulleni. Aika paljon jännitystä loi ilmoille myös se, että puhunko liian nopeaan tai liian paljon Rauman murretta.
Että uskokaa pois, vaikka on lähes koko aikuisen ikänsä tehnyt töitä televisiossa oli lähes tervehdyttävää kokea kaikkia noita tunteita. Ja saada itsensä kanssa puitavakseen kaikki mainitut asiat ja puolenkymmentä muuta asiaa, jota voi kehittää ja miettiä tekevänsä paremmin. Näitä kaikkia kohden seuraavina viikkoina.
Että tällaista tänään. Kun kirjoittelen tätä olen siis vanhemmillani, 15-vuotias pikku-Batigol kisu vetää sikeitä tuossa vieressäni ja mietin, että lähtisin hienoisesta selkäsärystä huolimatta vielä iltalenkille meren rantaan.
Nauttimaan syksystä, tyhjentämään ajatuksia. Syksy on parasta.
