Suklaakakkua Senaatintorilla

Helsingissä sataa nyt kolmatta, neljättä, viidettä tai jotain muuta päivää. Pimeys tuntuu kaiken voittavalta ja suorastaan ahdistavalta. Jotenkin lähes säälittää kaunis kaupunkimme, joka on jo pukeutunut ihastuttavaan jouluun ja tätä joulutunnelmaa siivittää tällä hetkellä vain ja ainoastaan sade.

Mutta koska asioille pitää aina löytää kääntöpuoli, päätin itse löytää sen iltapäivällä. Kävin Mariankadulla Kruununhaassa spiikkaamassa ensin yhden hienon mainoskampanjan ja sitten ajattelin, että hieman kuvailen Senaatintorin tunnelmaa. Ja kyllä, sateen sattuessa sateella.

Ja tunnustan heti yhden paheenikin. Joskus, ihan silloin tällöin haluan käydä Cafe Engel issä. Sen lisäksi, että rakastan tämän Sunnin talon monisatavuotista historiaa, ikkunapöydässä vaan on niin kaunis, rauhoittava ja hyvä ihmisen olla. Ja nauttia palanen…

Ja koska siis kuva paljastaa totuuden, päätin palkita itseni jostain vielä toistaiseksi itselleni tuntemattomasta syystä maukkaalla teellä ja syntisen maukkaalla Sacherkakun palalla. Jokainen, joka rakastaa suklaata, ymmärtää tilanteeni. En jatka tästä enempää.

Mutta laittelen tähän muutaman kuvan Senaatintorin laitamilta. Älkää antako sateen häiritä. Tai siis rankkasateen. Joulu pilkistää kuitenkin monissa kohdin.

Kun kuvailin, odottelin samanaikaisesti soittoa lähettipalvelulta, joka toisi minulle ensi kesään liittyvän paketin Saksasta… Joten minulla oli siis kiire. Lähdenkö kotiin vai katsonko vielä Aleksanterinkatua pidemmälle? Pakko katsoa, sillä punainen talo kuuluu niin ikään alueen ehdottomiin suosikkeihini. Se kutsuu sisälle jo pelkästään ulkomuodollaan, porttikongeista puhumattakaan. Ja vastasin Tervetuloa -kutsuun kyllä, mutta minne, jatketaan se huomenna.

Ihanuuksia luvassa kuvina…

One thought on “Suklaakakkua Senaatintorilla

  • Vastaa Jouluinen Piironki kivijalassa! - Meillä Kotona -blogit 24.11.2016 at 20:36

    […] Kirjoitin teille eilen, että mietin pitkään suklaakakun syötyäni, että hyppäänkö sateesta autoon vai suuntaanko vielä kohti Aleksanterinkadun sitä päätä, missä harvemmin tulee vierailtua. Häpeäksi tämän tunnustan. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *