Jouluinen Piironki kivijalassa!

 

Kirjoitin teille eilen, että mietin pitkään suklaakakun syötyäni, että hyppäänkö sateesta autoon vai suuntaanko vielä kohti Aleksanterinkadun sitä päätä, missä harvemmin tulee vierailtua. Häpeäksi tämän tunnustan.

Sen sijaan rakkauteni ja arvostukseni kivijalkakauppaa ja etenkin pieniä kivijalkakauppoja kohtaan voin tunnustaa ihan suureksi ilokseni ja samalla jouluisen arvosanan 9 1/2 saa Aleksanterinkatu 12 ssa sijaitseva ihastuttava Piironki. Ensinnäkin vanhalle, 1813 rakennetulle Balderin talolle pitää antaa kymmenen pistettä ja papukaijamerkki, ja loppu onkin sitten katsojan ihasteltavissa. Itsekin ostin jotain, ostoksistani lisää myöhemmin.

Nyt saatte vain ihastella kuvakavalkadia kauniista kaupasta, sisällä sadekin väistyi hetkeksi pois mielestä.

Ja uskokaa tai älkää. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni katselin itse näitä kaikkia juttuja myös vähän DIY -mielessä. Ehkäpä tänä vuonna yllätän sekä itseni, ystäväni, perheeni että teidät ja teen vaikka ovikranssin itse:)

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *