Sinikellon kutsu osa 2

Lupasin vielä palata ajatuksin, kuvinkin Kreetalle ja Sinikelloon (Bluebell luxury suites). Pidän lupaukseni ja jatkan muutamin sanoin ja kuvin tarinaa siitä, miten päädyin viikoksi tähän ihastuttavaan majoitukseen. No, mitä sitten lisää eilisen postauksen lisäksi on kerrottaa sisustuksesta, pakko myöntää; ei juuri mitään….

Uskokaa tai älkää, viikon verran mietin, että minun pitää käydä Eleni -neitokaiselta utelmassa kaikkien kankaiden nimet, puusepät, seinän sävyt sun muut. Mitä pidemmälle viikko eteni sitä varmemmaksi kävin siitä, että yhtään näistä tuotteista ei pysty ainakaan kovin helpolla Kreikasta Suomeen saamaan, joten päädyin vähitellen vain ihailemaan. Vielä viimeisenä aamunakin mietin, että jos kuitenkin, mutta sinne jäivät sekä kalusteet että kysymykset.

Mutta ei anneta sen häiritä. Miksei näitä kuvia, täydellisesti toisiinsa sopivia sävyjä ja kankaita sitten voikin vain ihailla ja löytää niille sopivia vastineita täältä. Ja mistäpä minä sitten sitä tiedän, vaikka kuinkakin kansainvälisistä materiaaleista lopulta on kyse.

Mutta siis vielä yllä olleen pikkuruisen, syötävän tyylikkään ruokailuryhmän lisäksi esille pari kivaa yksityiskohtaa. Ensimmäinen niistä täydellisesti sijoilleen istuva nojatuoli. Valmistaja: tuntematon, kangas: tuntematon, mukavuus: erinomainen. 🙂

Pikkupöydät. Valmistaja: tuntematon ja kauneus: hyvin kaunis. Erityispisteet myös kaikkien toimivuudesta. Laatikot aukesivat juuri kuten pitää ja sanoinko jo, noilla tuoleilla oli erittäin hyvä istua. Aivan kuten nojatuolissakin. Sängyistähän puhuinkin muistaakseni jo eilen.

Ja vielä kauniiksi lopuksi pikkupikku terassi, jolta näkymä ah, niin kreikkalainen.

Nyt jätetään Kreeta taakse ja todetaan, että huomista iltaa odotan innolla. Olen nimittäin menossa Helsinki Desing Week in merkeissä järjestettäville suurlähetystövierailuille. Olisin kovin himoinnut päästä tänä iltana Tanskan, mitä ilmeisimmin maan klassikkohuonekaluja vilisevään, lähetystöön, mutta se tilaisuus ehätti täyteen jo ennen kuin ehdin ilmoittutua.

Mutta pääsen kuin pääsenkin huomenna Belgian suurlähetystöön. Todella hienoa. Odotan innolla näkeväni, miten tuo residenssi on kalustettu ja innolla odotan myös kahta inspiroivaa keskustelutuokiota, jotka tuon illan aikana järjestetään. Ja kamera on tietenkin matkassa, olisihan aivan kamalan epäreilua jättää teidät ilman kuvia tuosta ainutlaatuisesta vierailusta.

Ja sittenhän ollaankin jo keskiviikkona Habitaressa ja Forma-messuilla. Siellä minulla on kolme esitelmääkin, hui…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *