Raparperi. Onko kukaan muu koskaan miettinyt, miten hauska sana ja miten hauskannäköinen sana tuo on. Kun kirjoitin sanan otsikkoon piti melkein käyttää oikeinkirjoitusohjelmaa, että kirjoitetaanko se todellakin noin. Hassu sana, herkullinen juttu. Yksi parhaista alkukesän asioista.
Olen aina ollut jotenkin fiiliksissä ensimmäisistä raparperipienokaisista, jotka ponnistavat maasta ylös. Se on joka vuosi aivan yhtä käsittämätön asia. Vaikkei tänä keväänä, etenkään viime päivinä, ole ollut kovin kylmä, niin normaalisti raparperi vaan on se, joka nousee ylös, vaikka kuinka keli olisi haastava.
Tykkään raparperista sen kaikissa eri muodoissa. Erityistä herkkua on sellainen puuro, jossa on ikäänkuin raparperikiisselin pohja, mutta jossa on myös riisiä. Vaikea selittää, mutta ikäänkuin ohutta riisipuuroa raparperitwistillä.
Tykkään myös raparperikiisselistä itsessään. Siitä tulee mieleen ihan lapsuuden kesät mummulassa. Mummu teki aina raparperikiisseliä ja kun sitä söi maidon kanssa, niin siitä tuli sellaiset hauskantuntuiset hampaat hetkeksi. Kivoja muistoja ja ajatelkaa 40 vuoden takaa ja silti ihan kristallinkirkkaina mielessä.
Ja pitääkö vielä myös sanoa, että onhan raparperipiirakka ihan huippua. Joku toinen tykkää sellaisesta ikään kuin pullaan tehdystä piirakasta, jollekulle toiselle sellaiseen murotaikinaan tehty on ainoa oikea. Itselleni menee kumpikin, ehkä jälkimmäistä symppaan inasen enempi.
Raaka raparperi. Sen kun kuorii pihamaalla ja haukkaa…No, kyllä sekin menee, hädän tullen…
Mutta tiedättehän te sen, että mikäli asutte vanhan talon pihassa niin mitä todennäköisimmin teillä kasvaa jotain vanhaa ja erikoisempaa lajiketta. Yle kertoi pari päivää sitten harvinaisuudesta Porvoossa, mutta luulen, että jonkin sortin harvinaisuuksia saattaa löytyä Suomesta hieman sieltä sun täältä.
Mikäli raparperit kiinnostavat sinua ja haluat kuulla, minkälaisia vanhoja lajikkeita LUKE eli Luonnonvarakeskus on löytänyt etsiessään vanhoja puutarhakasveja, niin kurkkaa ihmeessä tämä video. Voisin ajatella, että moni ilahtuu kuullessaan, että ehkä omistaa jonkin vanhan lajikkeen. Itse luulisin, että meillä on molemmissa mummuloissa ihan jotain megavanhoja raparpereita, joten olen tietenkin kovin iloinen siitä.
Toivottavasti teillä muillakin on pihamaillanne vaalittavia vanhoja raparperi- tai mikä jottei muitakin puutarhakasveja, joilla on pitkä historia. Ilman historiaa kun ei ole nykypäivää:)
Parasta viikonloppua kaikille ja muistattehan, että Prinsessa Dianan nuorempi poika Harry astelee huomenna vihille. Kuninkaalliset häät ovat melkein ihan parasta mitä tiedän.
Laura