Rakastu Raumaan!

Kuuntelin eilen Radio Suomipopilta bloggarikollega HP Parviaisen (Ankkuri) kommentteja siitä, miksi on itsestäänselvyys, että hän rakentaa talon kotikonnuilleen Seinäjoelle. Syy oli selkeä, hän pitää Seinäjoesta ja haluaa olla siellä, missä hänen juurensa ovat. Excellent!

Siinäpä syy hieman näyttää teille kuvin Raumaa, tarkkaan ottaen Vanhaa Raumaa. Unescon upeaa maailmanperintökohdetta. Kenellekään minut tuntevalle ei liene epäselvyys, että jos itse joskus rakentaisin, se talo nousisi Rauman naapurikuntaan Pyhärantaan, mutta ellen rakenna, kaikista maailman paikoista mieluiten asuisin juuri Vanhassa Raumassa. Sydän vaan on niin vahvasti kotiseuduilla. Sama lause, joka niin vahvasti tuli esille myös Duudson-Parviaisen puheissa.

Ja kun tuossa taannoin kuvasin ihastuttavan Kristiinankaupungin teille tänne blogiin, niin johan nyt toki pitää antaa kuville mahdollisuus puhua myös Raumalle. PS. Kristiinankaupungin postausta jaettiin facebookissa 269 kertaa, mikä oli minulle aivan hämmentävä kokemus sekin, KIITOS!

Mikä Vanhasta Raumasta sitten tekee kauniin? Mietin sitä paljon kuvaillessani parisataa vuotta vanhoja taloja edellispäivänä, sateessa valitettavasti, mutta kuitenkin. Ehkä ihan tärkeimmäksi asiaksi nostan se, että Vanhaa Raumaa vaalitaan, siellä asuvat ihmiset ymmärtävät minkälainen aarre heillä on elää ja olla.

Varmasti tässä kohdin merkittävä asia on nimenomaan se, että taloja ei pelkästään ole säilytetty, vaan että niissä myös on elämää. Jokainen tietää, että mikä tahansa talo tai koti ollessaan asumattomana pitkään, alkaa myös vaikuttaa asumattomalle. Talo, pysyäkseen hyvänä, vaatii jatkuvaa vaalintaa ja läsnäoloa.

Mietin Vanhassa Raumassa myös sitä samaa kerroksellisuutta kuin mitä koin Kristiinankaupungissa. Sitä miten nykyaika kohtaa menneen. Voin melkein kuulla kavioiden kopseen nupukivikaduilla ja tuskin pysyn liitoksissani, kun mietin, mitä kaikkea historiaa talot, kadut ja kujat pitävät sisällään.

Ilman historiaa ei ole tätä päivää, juuri siksi mielestäni juurien arvostaminen on niin tärkeää.

Mitä pidätte siitä, että kaikki suorat linjat ovat vähän vinksin ja vonksin? Minulle se sopii ainakin mainiosti. Vanhan talon kanssa eläessään pitää ymmärtää ennen muuta kuunnella sitä, mutta niin ikään ymmärtää se, ettei yksikään seinä nyt vaan ole suora eikä jokainen lista välttämättä asetu paikoilleen niin kuin se asettuisi uudiskohteessa.

Mutta siinäpä juuri sen vanhan salaisuus parhaimmillaan onkin. Kun kaikki ei ole niin virallisesti “juuri oikein” voi varmasti tehdä itsekin luovia ratkaisuja niin sisustuksen kuin muunkin ajattelutavan suhteen. Tärkeintä on edelleen mielestäni se, että kuuntelee siis taloaan ennen kuin suin päin ryhtyy modernisoimaan sitä.

Toki muistaen, mitä tänä päivänä elämältä vaaditaan. Ja tässä tullaankin haastavaan kohtaan; temppu ja miten se tehdään! Ei ole mielestäni itseisarvo, että kaikki toteutetaan juuri kuten se on tehty sata vuotta sitten, mutta hyviä  ratkaisuja voi tehdä niin, että säilytetään kaikki mahdollinen ja silti modernisoidaan kokonaisuus hyvässä hengessä.

Kyllähän Vanhassa Raumassa viehättää myös huoliteltu ilme. Valitettavasti joukossa on myös taloja, joita ei ole entisöity tai joista ei ole pidetty aivan museoviraston vaatimaa huolta, mutta noin isossa kuvassa kuitenkin Vanhaa Raumaa kelpaa esitellä sekä turisteille – että myös itselleen.

Kukas sen kissanhännän nimittäin nostaa ellei kissa itse!!! Esittelin viime kesänä parille turistina Raumalle saapuneelle ystävälleni vanhaa kaupunkia ja siinä heidän ihastellessaan kaikkea huomasin yllättävän asian. Kas, kyllä minäkin käyn ihastelemassa Porvoota, Loviisaa tai Kristiinankaupunkia, mutta osaanko ollenkaan nähdä sitä omaani? Lopulta tutkailtuani itseäni huomasin ehkä vasta viime kesänä katsoneeni “melkein kotikaupunkiani” sillä silmällä…vaikka aina olen Vanhasta Raumasta puhunut papupadan lailla, arvostanut sitä ja tiennyt sen hienouden:)

Jos vielä jotain Vanhasta Raumasta, niin ehkä sitten se fakta, että kyseessä on varmasti maailman suurin ulkona oleva ostoskeskus. On äärimmäisen tärkeää, että tällaisen kaupungin keskustan kivijalkatilat pysyvät täynnä pieniä putiikkeja!!!!!, näin onneksi Raumalla (melkein) on.

Mitä kaikkea kaupungin sydämestä sitten löytyy, niihin, muun muassa kivoihin sisustusliikkeisiin, palaan tulevissa postauksissani, kuten varmasti myös Vanhan Rauman näyttävimpään rakennukseen, Marelaan. Nykyään museona toimiva Marela esittelee vauraan raumalaisen laivanvarustajaperheen asumista ja elämistä Rauman purjelaivamerenkulun kukoistuksen aikana 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Ajattelen tekeväni myös sinne vierailun – ja nyt katson ja kuvaankin sitä ihan turistin silmin:)

4 thoughts on “Rakastu Raumaan!

  • Vastaa Virpi 9.4.2016 at 02:36

    Porvoon vanhasta kaupungista aina puhutaan. Raumaan on tarkoitus käydä tutustumassa tarkemmin tänä kesänä, olen vieraillut siellä varmaan 25v sitten. Muutettuani etelä-Suomesta Kokkolaan, olin aivan ihmeissäni, miten iso ja hyväkuntoinen vanha kaupunki, Neristan, siellä on ja se laajenee keskustasta vielä kaupungin laidalle todella laajalti. Moni ei varmasti edes tiedä siitä tai ole ikinä kuullutkaan.

  • Vastaa LauraR 9.4.2016 at 09:14

    Kokkolan Neristan kaikessa kauneudessaan oli yllätys minullekin. Hieno paikka sekin! Ja uskon myös, että moni suomalainen ei Neristanista tiedä. Mutta tervetuloa Raumalle kesällä, se on kyllä kaunis kuin mikä:)

  • Vastaa Bestnine2016 by LauraR - Meillä Kotona -blogit 30.12.2016 at 15:00

    […] Vanha Rauma on? Ei. Rakkauteni Raumaan on myös aivan järkkymättömällä tasolla. Saa kurkata ainutlaatuisia rakennuksia  ja niistä yhtä uniikeinta eli Marelaa. Nauttikaahan kuvamatkastanne Suomen kauneimpaan […]

  • Vastaa Rakkaudesta Raumaan - jälleen kerran:) - Laura R 6.4.2017 at 19:08

    […] tuoreita ajatuksiani aiheesta:) Ja jos joku taas haluaa tietää, mitä ajattelen Raumasta, niin täältäpä kurkkaat maailman ihanimpaan Vanhaan Raumaan ja täältä taas pääset tutustumaan muutama sata […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *