Ikkunoiden pesun jälkeistä euforiaa…

ikkunoiden_pesu

Tietääkö joku, mistä otsikossa puhun…? Tai pikemminkin ehkä pitäisi miettiä, että kuinka moni tietää ikkunoiden pesemisen jälkeisen euforian? Sen hetken, kun tuntuu sille, että koko koti on kirkastunut aivan uusiin sfääreihin.

Pesin siis eilen vapunpäivänä ikkunat ja oli niin hassu tunne tänään töissäkin, kun monta kertaa mietin, että onpas kiva tulla kotiin, kun siellä odottaa nippu kirkkaita ikkunoita. Ihan oikeasti näen noin kaksi kertaa vuodessa, siis keväällä ja syksyllä, kotini ihan toisin. No, voisihan niitä ikkunoita kaiketi talvellakin pestä, mutta jotenkin sitä on kotoa opittu, että kahdesti vuodessa. Ja hyvin tälläkin pärjää.

Ja nyt sitten vaan nautitaan. Totuuden nimissä uusintatarkastelun jälkeen olen huomannut taas muutamia “niitä viiruja” sekä muutamia muita pikku piskoja, mutta sen verta hyvä tuo lopputulos on, etten ehkä yhtään ikkunaa avaa enää uudelleen.

Totuuden nimissä on myös myönnettävä, että sen verran laiska olin, etten imuroinut sälekaihtimia enkä tällä kertaa avannut isoja kaksinkertaisia pintoja. Se on nimittäin jo sen verran vielä kovempaa puuhaa, että jätän sen siivousfirman pesumestarilleni, joka on muutaman viimeisen vuoden ajan tämän puuhan taloudessani hoitanut. (ja pakko myöntää, että minua paremmin, mutta yhtä iloinen ellen jopa iloisempi olen tästä omasta suoritteestani:)

Nyt sitten vaan fiilistellään. Jotenkin kevätkin väreineen tulee ihan eri lailla sisään kotiin, kun ikkunat eivät ole ihan suttuiset. Itse asiassa melko halpa ja yksinkertainen tapa sisustaa kotia… Nyt  toivon ainoastaan vain sitä, että hetken kuluttua saapuva siitepöly jättää juuri minun ikkunani rauhaan (tosin tietäen, että se saattaa olla toiveajattelua).

Mutta niinhän sitä sanotaan, että tartu hetkeen ja tähän hetkeen tartuin. Kuvasin muutaman kauniin kuvan ja nyt lähden hyvällä mielin vielä tunnin iltahappihyppelylle. Voi tätä kevään ihanuutta valoineen, varjoineen, väreineen ja tuoksuineen!

riihimaen_lasi

ikkunanpesu

ikkunoiden_pesu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *