Olin joskus ennen vanhaan ehkä maailman paras pakkaaja, siis matkalaukkujen pakkaaja. Hyvänä pidän itseäni vieläkin, mutta on ihan kuin jotain olisi muuttunut. Siinä missä vielä parisenkymmentä vuotta sitten pakkasin aamusta iltaan ja elin siitä ajatuksesta, että pääsen reissuun, niin nykyään pakkaaminen tuntuu hieman erilaiselle.
Sitä tunnetta on hyvin vaikea selittää, mutta ehkä siihen on vain yksi ja hyvin yksinkertainen syy; vanhuus ei tule yksin. Enkä minä tätä sillä, ettenkö pakata jaksaisi, mutta siinä missä nuorena jokainen reissu oli avain johonkin suurempaan ja ihmeelliseen, niin nykyään reissut ovat reissuja. Ja uskokaa, kotiin on aina kiva tulla.
Pakko myös myöntää, että näiden edellä olevien lauseideni suurin perusta taitaa olla tietoisuus siitä, että jokainen lentoni tai lento ylipäänsä edesauttaa entisestään ilmastonmuutoksen etenemistä. Ja sitten sitä kuitenkin huomaa miettivänsä, että olisihan se kiva talvella mennä jonnekin. Uskon, että näiden samojen juttujen kanssa painii ihan tosi moni muukin kuin minä. Haluaisi tehdä kaikkensa maailman eteen, mutta sitten kuitenkin huomaa itsessään sen tavallisen, hyödykkeitä käyttämään tottuneen ihmisen. Mutkikasta, kovin mutkikasta.
No, mutta nyt juuri pakkaan laukkua, joka lähtee aamulla enkelten kaupunkiin – Los Angelesiin, Olen kyllä sillä tavoin kamalan fiiliksissä, että en ole koskaan ennen ollut juuri Yhdysvaltain länsirannikolla ja suunnittelin jopa täysin itselleni epätyypillisesti, että voisin käydä tekemässä aamuisin kuululla Venice Beachilla aamulenkin – juosten… Jos hakisi vaikka sitä kuuluisaa flow´ ta jota vielä en ole siis onnistunut löytämään.
Eli tavallaan aika jännittävääkin. Työmatkan sisällöstä en edes tohdi kertoa, sillä niin haastavan ohjelman ovat meille isännät laatineet. Kerron siitä sitten jälkikäteen, että onnistuinko kuinka olemaan pala yhdysvaltalaista arkea – vaalityössä…
Näissä miettein siis pakkailen tai ehkä pikemminkin päättelen pakkaamista, Sanomattakin on toki selvää, että viimeinen kone pyykkiä valmistui juuri ripustettavaksi, jenkkiadapteria tai edes yhtä niistä en tietenkään löydä mistään, lentosukkia etsin ainakin vartin vaikka laitan ne aina kirjaimellisen samaan paikkaan, sampoot ovat juuri nyt loppu ja tällä sekunnilla huomasin, että ne juoksulenkkarini ovat autossa pihalla.
Olisiko siinä siis mitä mainioin tekosyy jättää ne sinne ja jättää juoksematta… Toisaalta vien aamulla vielä roskispussit, joten auto on vähän niinkuin matkalla ja ja…
Näihin ajatuksiin ja näihin tunnelmiin, I m off to LA. Seuraava postaus tuleekin sitten Amerikan ihmemaasta.
Laura
Antoisaa ja turvallista matkaa sinulle Laura!
Kiitos! Täällä yritetään pärjäillä joukon mukana nyt viisi päivää:)