Suunnilleen tähän aikaan keväästä se aina tulee, nimittäin ikävä omaa kauppaa. Tänään ikävä iski ihan kouriintuntuvasti, kun astuin vahingossa sisälle ihanan, itselleni täysin uuden She – kaupan ovesta ja ostin kauniit kengät (kahdet, jos ihan rehellisiä ollaan, mutta en ole pitkään aikaan ostanut mitään itselleni, vai miten se nyt meni…).
Kengien merkki on Le babe, mutta itse asiassa ne kengätkään eivät ole tässä postauksessa se tärkein asia. Tai, no toki kuvina ovat, mutta muuten haluaisin vain sanoa, tai melkein huutaa, “eläköön” pienille kivijalkakaupoille, joissa saa palvelua ja joissa kaikki vain toimii.
Jostain kumman syystä minun tulee melko harvoin lähdettyä Helsingissä Fredrikinkadulle eli tutummin Fredalle ostoksille ja joka kerta, kun ajan katua pitkin soimaan itseäni asiasta. Miksi sitä jotenkin aina jumittuu pyörimään ihan ydinkeskustaan? No, tähän mainittuun She -liikkeeseen pysähdyin ihan siksi, että näin ikkunassa ihan mielettömän ihanat tossut ja siltä ajamalta pysäytin autoni siihen paikkaan ja marssin sisään.
Ja suunnilleen samoilta istumilta iski ihan hirveä ikävä omaa kauppaa. Ihan kamalan iso, lähes itkuinen ikävä. Sitä tunnetta, kun juuri tähän aikaan loppukeväästä panikoin, että löydänkö hyvän tilan, sitäkin tunnetta kun mietin, että mitä jos kaupastani ei vain enää tule mitään. Sekin tunne on ihan tärkeä, kun miettii onko onnistunut sisäänostoissa. Sitä kaikkea kaipaan kovasti.
Kaipaan niitä lauantaiaamuja, kun ensin on hiljaista runsaan tunnin verran ja sitten juostaankin täysillä paikasta toiseen seuraavat kaksi tuntia. Kaipaan myös sitä, kun joku meistä ehtii juosta johonkin naapurin kahvilaan hakemaan kahvia ja pikkusyötävää.
Voi että. Tänä vuonna ei kauppaa tule ja kuten aina sanon, en tiedä tuleeko enää koskaan. Ja sille iso nyyhkis.
Tosin mikäli asiat niin menevät, pitää minun, ja suosittelen samaa teille muillekin, ryhdistäytyä entistä enempi kiertämään ja löytämään näitä ihania pikkupuoteja. Niitä löytyy yhä edelleen jokaisesta kaupungista ja mitä todennäköisimmin niissä on myös asialleen kovin omistautunut kauppias.
Kysyessäni tänään varovaisesti kauppiattarelta, että mitenkäs tämä tälläinen toimii täällä Helsingin ytimessä, niin hän vastasi, että toimii kyllä, kun kyseessä on elämäntapa. Sanoipa vielä olleensa 50-vuotispäiväänsä saakka palkkatöissä ja sitten oma vaate-kenkä-laukkukauppa vei voiton.
Ja minä niin ymmärrän. Ymmärrän sen ilon, minkä sitä itsekin saa, kun asiakas löytää jotain kivaa juuri minun kaupastani. Ja kun tänään löysin peräti kahdet ihkut kengät toivon, että yhdelle kivijalkakauppiaalle tuli yhtä hyvä mieli kuin minulle kauppiaana, kun tiesin, että asiakas on todella tyytyväinen.
Ihanaa viikonloppua ja vaaleanpunaisia unelmia kaikille.
Laura
