Oodi keltaiselle!

Kun aloitin vuonna 2006 tehdä ainakin sen hetken parasta sisustusohjelmaa T.i.l.a a olin, mitä ilmeisimmin, melko paljon tylsempi ihminen kuin tätä nykyään. Tätä selittää hyvin ainakin seuraava tarina.

Jotakuinkin ensimmäisen tuotantokauden jälkeen meille tuli suureksi iloksemme puvustaja. Itselleni tilanne oli joka tapauksessakin uusi ja erikoinen ja kun tapasin meidän silloisen puvustajamme Hanin, ilmoitin ensimmäisenä faktana edes kysymättä hänen ajatuksiaan, että en koskaan laita päälleni hametta enkä koskaan vihreätä tai keltaista.

Ja näin. Loppu onkin historiaa. Noin paria vuotta myöhemmin minulla oli kaikkien muiden hamosten joukossa muun muassa kirkkaanvihreä liivihame ja lopulta myös aivan mielettömän upea, ja kyllä, keltainen, päällystakki. Se muuten itse asiassa minulla vieläkin, koska en ole siitä malttanut luopua; keltaista kun ei tule ihan joka kadun nurkassa vastaan.

Siispä, pieni ylistyspuhe keltaiselle…

Näissä kuvissa on tanskalaisen Muuton  REST -sohva. Suosikkini mukavuudessa ja ulkonaössä ja helposti. Plus että katsokaahan väriä ja miettikää tätä vaikkapa valko-mustan kodin sisustukseen. Napakymppi!

Varsinaisesti selitys, miksi juuri nämä Muuton REST -kuvat tälle päivälle tänne laitan, on se, etten jälleenkään ole Milanon huonekalumessuilla, Salone Internazionale del Mobile 2016 -tapahtumassa. Mutta Muutopa on, ja kun vilkaisin kuvia heidän osastoltaan, niin siellähän sitä vastaan tuli muun muassa se ihastuttava terrakotta, josta teille jo laittelin kuvia helmikuussa Tukholman messuilta. On ilo nähdä, että tanskalainen designyritys esittelee juuri samoja värejä ja tuotteita myös näillä maailman keskeisimmillä messuilla.

Ja mitä tulee sitten Milanon messuihin. Se alkaa olla jo lähes toteuttamiskelvottomana haaveena allekirjoittaneelle. Mutta uskokaa, siis ellette ole kenties itse asiaa todistaneet, hotellien hinnat kaupungissa nousevat messujen aikana helposti nelinkertaiseksi. Kun olin pari vuotta sitten varaamaassa minulle tuttua kolmen tähden hotellia kahdeksi yöksi hintaan 880 euroa, niin ymmärsin, että on parempi pitäytyä ihan vain kuvien välityksellä mukana tässä mahtitapahtumassa.

Mutta palaisimmeko siihen keltaiseen väriin? Elämänilon, valon, kevään, älykkyyden ja jossain määrin jumalauudenkin väri. On tieteellistä tutkimusta myös siitä, että keltainen väri on tuonut esimerkiksi sairaaloiden potilaille huomattavasti parempaa mieltä ja vireyttä kuin esimerkiksi ankea valkoinen.

Onko tässä jo hyviä perusteita keltaisen käyttämiseen? Mielestäni on. Itse olen pyrkinyt, ja pyrin jatkossakin siihen, että kodistani löytyisi ainakin pieni pala tätä mainittua väriä. Tällä hetkellä keltaisen elämääni tuovat toiletissa oleva Kanto -teline, siitä lisää täällä, ja juuri Muuton kirkkaankeltainen valaisin valaisi pitkään eteisaulaani, mutta nyt se odottaa uutta sijoittelua.

Näissä kuvissa se kuitenkin tuo hyvää mieltä ja valoa ympärilleen. Ja kun edelleen näissä kuvissa katson tuota RESTiä niin alan olla entistä vakuuttuneempi, että juuri tuo keltaisena tai terrakottana saattaisi tulla siihen uuteen kotiini, jos sen parhaan nyt vain löydän. Lisää siitä aiheesta lähipäivinä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *