Onko joulunpunainen vähän kadonnut joulusta?

joulunpunainen

joulunpunainenOstin eilen ihan pikkusia joulunpunaisia tulppaaneita. Tuollaisia, jotka eivät olet leikkoja eivätkä oikeastaan edes pitkiä vaan ihan pätkiä. Säilöin ne jaakaappiin ensialkuun, koska en ehtinyt laitella niitä kauniisti minnekään ennen kuin nyt aamusella. Eivät tule olemaan kovin pitkäikäisiä, mutta nautitaan edes hetki.

Minusta ovat siis aika söpöläisiä noin ja mikä tärkeintä väri on punainen. Huomasin oikein miten sydämessäni läikähti, kun oivalsin, miten paljon tätä nykyä joulu on jotain ihan muuta kuin punaista. Minullakin, vaikka olen toki ehkä vielä samalla myös “punaisempi” kuin moni muu. Mutta minullakin on aika paljon valoja, hopeaa, messinkiä, vihreää. Ja kuitenkin olen ihan aidosti sitä mieltä, että punainen kuuluu jouluun.

Itselleni ajatus esimerkiksi mustasta muovikuusesta olisi jotakuinkin kestämätön. Toki itse asiassa taitaa olla niin, etten ole vielä oikein sinut myöskään muovikuusen kanssa, vaikka olen toki yrittänyt itseni kanssa keskustella, että olisiko se jopa ekologisempi vaihtoehto.

joulunpunainen

joulunpunainen

Monien kuvissa näkyy hopeisia ja valkoisia joulukuusia, en ole pystynyt ihan niitäkään itselleni perustelemaan. Mutta toki, niin monta makua kuin mieltä. Eli mene ja tiedä, varmaa näyttää olevan ainoastaan se, että yhä useammalle joulu on jotain muuta kuin punaista, mikä on jollain tapaa harmi samalla, kun sen tietenkin ymmärtääkin – maailma muuttuu, mieli muuttuu ja perinteetkin muuttuvat.

Kovinhan on jälleen viime päivinä myös kipuiltu siitä, että pitääkö esimerkiksi tiettyjen joululaulujen kuulua suomalaisten koulujen joulujuhlaan. Miksiköhän tästäkin asiasta on saatu niin iso ongelma, mentäisiin vain kuten aina ennenkin on menty. En usko, että kenelläkään on ongelmaa laulaa yhtä maailman juhlavimmista joululauluista eli “Maa on niin kaunis” -laulua jouluna tai Suvivirttä kesällä. Enemmänkin minusta on kysymys kansakunnan perinteistä kuin uskonnollisista symboleista ja näitä asioita pitää minusta arvostaa.

Niinkuin ehkä sitten vähän myös tätä punaista väriä. Nakuttelen tätä postausta kirkkaanpunaisissa kynsissä, jotka minusta ovat maailman kauneimmat. Nuo tulppaanit ovat ihania. Minusta on ihan tosi ihanaa, kun jotkut ihmiset oikeasti pukeutuvat punaiseen jouluna, se tuo ihan valtavan ihanan olon.

Ja onhan meillä aina joulupukki, joka sentään vielä pukeutuu punaiseen ja valkoiseen? Luulisin kyllä ainakin:) Eli joulupukkia odotellessa. Jouluun on enää kolme yötä.

Ja päiväni inventaario:

-suurin osa lahjoista (edelleen) hankkimatta

-jouluaaton vaatteet valitsematta (ei yllätys)

-Vepsäläiseltä ostetut ihanat samettiset Seiska-tuolit hakematta (mihinköhän ne laitan – herätehankinta)

-illallisellekin pitäisi ehtiä (Joannan kanssa, tulee kivaa ja saattaa väsyttää aamulla)

Ei tämä joulu helpolla tule ei 🙂 ….

Laura

joulunpunainen

joulunpunainen

joulunpunainen

joulunpunainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *