Odotusta kesän ja talven välissä

Eilisiltana unelmoin ensi kesän etelän matkasta. Tänään unelmoin keskiviikosta, lumisesta keskiviikosta. On jännää elää kesän ja talven rajamailla. Ja sitähän lokakuun viimeisenä päivänä eletään.

Kesällä kaikki näyttää ja tuntuu niin erilaiselle kuin talvella. On valoa, aurinkoa, nurmikkoa. Kaikkea valoisaa. Nyt lokakuun kääntyessä huomenna marraskuulle samoja asioita ei voi ottaa esille. On niin pimeää, sateista ja synkkää.

Ja silti jaksan uskoa, siihen lapsuuden satumaiseen talveen. Sellaiseen, jona hiihdetään, lasketaan, nautitaan, tullaan ulkoa kotiin posket punaisina. Sellaisen talven minä haluaisin. Ja olisin niin onnellinen.

Tule jo talvi! Terkuin, Laura

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *