Mäntyiset uudet lemmikit!

On hienoa, että lähipiiristä löytyy ihmisiä, jotka ovat käsistään huomattavasti itseäni taitavampia. Arvostan erittäin korkealle ylipäänsäkin tämän päivän maailmassa ihmisiä ja perheitä, jotka saavat elantonsa omin käsin tekemästään työstä, olipa kyseessä sitten maatalous tai puusepän taituruus, kuten tässä jutussa esille tulee.

Kyllä, koska pohjalainen puuseppä Jim Björni on äärimmäisen taitava käsistään ja koska lisäksi suosui myymään minulle kaksi “puista lastaan” niin kauppojen syntymiseen meni tasan sekunti. Näin mäntypenkit pakattiin sunnuntai-iltana autooni ja ne matkustivat 400 kilometriä halki Suomen päätyen Helsingin keskustaan. Saanko esitellä, tässä he ovat:
Tunnustan samoin tein heikkouteni puun tuoksuun. Tiedättehän te vaikkapa tuoreen halkopinon huumaavan tuoksun. Näissä minun uusissa penkeissänikin on vielä hienoinen tuoksu jäljellä, ei paljoa, mutta kuitenkin. Tuoksuttomuutta suurempia haasteita minulla on näiden kahden kanssa seuraavina päivinä parikin.

Ensinnäkin näiden pitäisi jotenkin asettua sopimaan muuhun sisustukseeni, eritoten mietin, miten ne istuvat kuvissa näkyvän vanhan saksalaisen, pyöreän pöytäni kanssa. Samalla mietin myös sitä, miten tuore mänty sopii puolestaan vuodelta 1946 olevan männyn kanssa?Näette näissä kuvissa aika hyvin tuon lattiankin. Täynnä rakoja, isoja ja vielä isompia ja kaikkiin niihin saan rikki sukkahousuni. Mutta jostain syystä en ole kuitenkaan halunnut lähteä tätä lattiaa muuttamaan. Ainoastaan keittiön ja eteisaulan olen “kivettänyt”.

Välillä tämä lattia narskuu ja narisee niin, ettei itsekään tiedä kuinka varoen pitäisi kävellä, ettei koko talo häiriinny. Toisaalta samalla tunnen olevani pieni pala suloista vanhaa meilahtelaishistoriaa Helsingin keskustassa. Eli en anna asian häiritä ja uskon, ettei narina lopulta naapureitakaan häiritse.

Mutta ei tässä vielä kaikki ole ratkottuna näiden penkkien suhteen. Äsken mainittujen haasteiden lisäksi, niille ei varsinaisesti ole mitään paikkaa kodissani. Ellen sitten lähde linjalle, johon päätin, etten lähde, mutta mutta….Vastaani nimittäin lähes kävelivät nämä ihastuttavat pahvilaatikot ja niissä sisällä salaperäistä jauhetta. En voinut olla ostamatta, hankin suorastaan värisuoran ja nyt vain ihmetellään, että mitäs nyt sitten:)

En tiedä, onko kellään teistä kokemusta näistä ihanista Country French maaleista. Minulla ei ainakaan ole, mutta se, että tuotteet ovat luontoystävällisiä, niillä voi ymmärtääkseni maalata lähes mitä tahansa pintoja ja vieläpä se, että nämä tuotteet ovat syntyneet Ulvilassa yhden naisen remonttipuuhista ja niitä myöden unelmista tehdä maali, joka on meille kaikille ja ennen muuta maailman luonnolle ystävällinen, nämä kaikki ovat asioita, jotka sulattivat sydämeni.

Nyt minulla on tuossa vieressä jauhepusseja a´la vanamo, kaarna ja hiekka, huomenna menen ostamaan pensselit, parit sekoituspurnukat ja sitten työn touhuun. En todellakaan malta odottaa! Jos isommasta penkistä tulee kaarna, niin se sopii lopulta täydellisesti makuuhuoneeseeni. Jos pienemmästä tulee vanamo, se on täydellinen tähän olohuone/ruokailutilaan. Ja jos taas hiekka näyttää harjoitustikussa parhaalle saattaa olla, että jompi kumpi penkeistä on eteisaulassa.

Huominen sitten kertoo nämä asiat. Vai pitäisikö sittenkin jättää countryfrenchit kaappiin ja nauttia puun syistä. Niiden tiirailustahan ei ihminen koskaan voi saada tarpeekseen, eihän?