LATO by LAURA

lato by lauraTunsin viime keväänä olevani suunnattoman etuoikeutettu, kun Kannustalon toimitusjohtaja Mika Uusimäki pyysi minua suunnittelemaan Kannustaloille sellaisen Ladon, tai siis tarkoin ottaen Ladon sisustuksen materiaalivalintoineen, jonka itse itselleni tekisin.

Lähtökohta oli tavallaan helppokin, koska olin jo kertaalleen mielessäni suunnitellut juuri Ladon itselleni ja nyt sain tavallaan jatkaa tätä projektia – sekä etu- että taka-ajassa.

Niin vierähti viime kesä ja vielä syksykin, mutta loppusyksystä laitoimme tuulemaan. Nyt se on valmis ja olen kokonaisuudesta suunnattoman ylpeä. Erityisen iloinen olen siitä, että valitsin Ladokseni juuri tämän kokoisen mallin, sillä näen, että huoneistopinta-alaltaan 123 neliöinen koti hyvällä pohjalla olisi aivan ehdottoman hyvä juttu myös yhden ihmisen omakotitaloksi. Nykytrendien mukaisesti.

Lähtökohta oli siis omalla tavallaan helppo, koska minun piti vain siirtää uusiksi, moderneiksi ideoiksi oma nykyinen kotini. Väreillä kun halusin ilakoida. Tietenkin.

lato by laura

Oli selvää, että Latooni tulee vihreä sohva ja kaikki asettui lopulliseen uomaansa, kun minulla oli uskallus heittää koko  ison ja korkean päätyseinän väriksi Tikkurilan vuoden väri “flamingo”. Tämän jälkeen minun oli todellakin helppo kirjoittaa fiiliskuvaukseeni seuraavaa:

“Mutta mikä sitten on kaiken kruunu. Se on tietenkin valtavan iso, Tikkurilan vuoden 2019 värillä ”flamingo”     maalattu seinä. Loistava parivaljakko vihreän sohvan, vanhan puun, vähän erisävyisen punaisen – ja no – vaikka minkä kanssa. Muistaako joku vielä Miami Vicen? Kun katson tätä olohuonetta, sieltä puuttuu enää Sonny Crockett.”

Palaan tähän flamingonväriseen seinää myöhemmin ja vähän muihinkin seiniin, mutta ulkopäätyseinästä haluan jo tässä vaiheessa sanoa sanasen.

Tietäen vallan mainiosti sen, että Kannustalojen ihana 2008 julkisuuteen putkahtanut Lato on totuttu näkemään joko koko mustana, harmaana tai valkoisena, niin oli iloinen asia, kun Mika heitti, että pitäisikö kokeilla myös jotain muuta. Sanomattakin selvää oli, että olin heti messissä.

Testasimme muutamia eri värejä (sivuilta löydät lisää kombinaatioita), mutta minun valintani suomalaiseen luontoon oli ehdottomasti valkoinen, vihreä ja musta. Miettikää, mikä ihana kokonaisuus suoraan maamme ainutlaatuisesta luonnosta. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin ei tuo pääty pinkahtavan marjapuuronpunaisenakaan ihan hassumpi ollut…

lato by laura

Iloa sunnuntai-iltaan ja tutustu ihmeessä minun näkemykseeni Ladosta. Löydät kokonaisuuden täältä ja kuten todettua, palaan tähän varmasti vielä monta kertaa ja kerron, miksi jokin asia on kuten se on. Palaan lattiaan, väreihin, valoihin ja varjoihin. Palaan myös mieluusti siihen, millaista oli tällaisen kokonaisuuden tekeminen minulle, joka en siis joka päivä pyörittele mallinnoksia, vaan olin aivan uuden edessä näiden 3D-kuvien kanssa.

Lopputulos on minusta kiva, toivottavasti sinäkin tykkäät.

Laura

(yhteistyössä Kannustalo)

lato by laura

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *