Kimallushan kuuluu jouluun!

Ja koska otsikko niin pitää paikkansa, en voinut välttyä pari päivää sitten vielä yhdeltä tyynyostokselta. Mutta kyllähän tuo uusi kimallus entistä enemmän olohuoneeseeni joulua tuo, vai mitä sanoisitte?

Itse asiassa minun piti ostaa tuo kimalteleva pikkutyyny jo silloin pari viikkoa sitten, kun kirjoitin tänne xmasista ja snowstamutta jotenkin siinä vaiheessa pihiys hiipi mieleeni. Toisaalta olisin voinut helposti hankkia tuon kolmenkympin tyynyn jo tuolloin, tunnenhan itseni. Kävelen lopulta niin monia kertoja tuotteen ohi, että sitten lopulta salakavalasti saapuu myös kotiini.

Mutta hyvä näin. Minusta tuo on söpö ja jouluun niin kuuluu kimallus. (Muistan joskus parikymppisenä, kun päätin aloittaa, toki tasan siihen jääneen urani ompelijattarena, tein nimittäin kullasta ja sametista itselleni jouluksi jakun ja mekon. Kun pyysin erästä kylän pätevää ompelijaa leikkaamaan sen sametin minulle muistan ikuisesti hänen sanansa: “Voi Laura, tämä on kyllä todella vaikea materiaali aloittaa.” Niin oli, aloitin ja päätin tämän vaiheen elämästäni samalla kertaa.:)

Kynttilöiden tenhosta en kyllä pääse koskaan eroon eikä ole tarviskaan. Tiedän kyllä (tiedättehän te muutkin kynttiläintoilijat), miten paljon ne samentavat ja savustuttavat valkoisia seiniä ja kattoa. Mutta ei anneta sen näin joulun aikaan häiritä. Maalataan sitten uudelleen vaikka maaliskuussa.

Ja kynttilöitä muuten vain parantaa se fakta, että jos niissä on kimalteita. Valo näyttää vielä kauniimmalle, niin se vain on.

Joulu. Se vaan on niin vuoden parasta aikaa. Naurattaa katsoa näitä meillakotona.fi -sivustojenkin artikkeleja ja blogipostauksia, eihän niissä muuta olekaan kuin joulua. Mutta nautitaan nyt. Viikon päästä odotamme taas vuoden seuraava joulua. Eli ei muuta kuin kimallusta ja kynttilöitä kaikkialle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *