…etten voi elää ilman maalaismaisemaa:) Yksinkertaista, mutta totta. Kun on syntynyt maalle, on ikuisesti maalainen ja vaikken toki kaikkien muiden puolesta puhua voikaan, niin itse sanon vielä suudella ylpeydellä olevani maalainen.
Tätä paatoksellisuutta ja sentimentaalisuutta voisin jatkaa helposti ihan muutamankin tuhannen merkin verran, mutta säästän teidät siltä ja kirjoittelen vain hieman:). Sanon vain, että olipa tänään niin kaunista. Olin kameran kanssa pienellä päivälenkillä -13 asteen pakkasessa ja kyllä sielu ja mieli lepäsi. Maalaismaisema – sielun maisema.
Eikä tietenkään voi vähätellä juuri lumen ja pakkasen merkitystä. En muista ihan vähään aikaan kävelleenni meren jäällä, tänään kokeilin rantaviivan tuntumassa sitäkin, mutta ennen muuta nautin siitä, että sai kävellä pakkassaappaissa ympäri kylää.
Eikä sekään rehellisyyden nimissä hassumpaa ollut, että tuo kuvissa vilahteleva koira, Täplä kuulemma nimeltään, kulkee päivälenkkinsä Santtion rantatiellä jotakuinkin aina isäntänsä vieressä vapaana – mahdolliset autotkin kun kuulee kaukaa ja sikäli mikäli että ne pääsisivät “yllättämään” vauhti on noin 10km/h.
Mitä tuo lumi sitten sielulle ja mielelle tekee? Tämän päivän somepostausten perusteella melko monen mieli on tänään ottanut positiivista energiaa oikein urakalla tulevienkin päivien varalle. Ja niin tein minäkin. Hiljaisuutta. Lunta. Pakkasta. Kylätie. Mitä sitä enempää voi toivoa?
No, tietenkin sitä, että tämä kaikki ihanuus jatkuisi nyt sitten ainakin seuraavat pari kuukautta. Itse hieman ihmettelen, kun niin moni puhuu jo siellä sun tällä keväästä ja kevään haikailusta, nythän pitää puhua talvesta ja nauttia siitä. Ja päättää siinä samassa, että tekee kaiken voitavansa, ison tai pienen asian, sen eteen, että ilmastonmuutosta saataisiin hidastettua ja näistä lumisista talvipäivistä ei tarvitsisi eteläisessä Suomessa kokonaan luopua.
Jos jotakuta muuten kiinnostavat ajatukseni ilmastonmuutoksesta, niin niitä löytyy postauksistani aina silloin tällöin. Viimeeksi kirjoitin saappaista, jotka juuri nyt saan pitää kaapissa…
Ja jos vielä itse kestäisin sen, etten näe lunta kuin pohjoisessa, niin haluaisin kuitenkin, että kaikki lapset saisivat nauttia pulkkamäessä ja luistinradoilla. Ajatelkaas, kun törmäsin päivällä meidän mökki- ja kylänaapuriin, niin hän kertoi lähtevänsä kotiin ja alkavansa kolailla ja tuunata meren jäälle lapsenlapsilleen luistinrataa. Ihan parhautta.
Nyt olen jo taas itse Helsingissä. Työtkin kun pitää tietenkin hoitaa ja itse asiassa edessä on seuraavan viiden viikon aikana mitä upein työputki. Tai no oikeastaan tuo kaikki kiva jatkuu ihan huhtikuulle, mutta niistä kaikista jutuista sitten lisää myöhemmin.
Joka tapauksessa se on varmaa, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä niin ikään varmempi olen siitä, että tulen vielä palaamaan maaseudulle – takaisin kotiin.
Laura
