Entinen minä olisi lentänyt kohteeseen…

Vietin viime yön hotellissa – Helsingissä. Minä olin siis lomalla, lomamatkalla suorastaan pitkähkön  työputken jälkimainingeissa.

Tälle lomamatkalle lähdin niin, että pakkasin laukkuun oleelliset ja hyppäsin ratikkaan. Pysähdys Stockmannin kohdalla ja kävely mäkeä ylös hotelli St.Georgeen. Majoittuminen ihanaan huoneeseen, siinä ensin jakso lemppariaussisarjaani “Kotiin takaisin” ja sitten kohti alakerran ihastuttavaa kylpylää.

Kylpylässä vierähti hoitoineen kaikkinen parisen tuntia ja sitten aamutakki päällä takaisin huoneeseen. Ja tilasinpa muuten vielä huonepalvelusta illallisenkin, näin loman kunniaksi. Alla olevissa kuvissa tosin tervetulo-hedelmälautanen.

Joku varmasti miettii tässä vaiheessa, että mitähän merkittävää tässä kaikessa on paitsi se, että kuka hölmö nyt käy Helsingissä asuessaan Helsingissä hotellissa. Ja minullehan tämä ei ole edes ensimmäinen kerta. Niistä muistakin kerroista olen kertoillut usein myös täällä blogissa, esimerkiksi tyylikkäästä St.Georgesta kirjoittelin pariinkin otteeseen edellisellä kerralla. Voit kurkata postaukset täältä ja täältä.

Isossa kuvassa tässä kaikessa on kyse siitä, että entinen minä olisi ottanut torstaina töiden jälkeen koneen Tukholmaan, Kööpenhaminaan tai Pariisiin. Ja nauttinut siellä pitkän viikonlopun. Nykyään vain niin moni asia on ilmastonmuutoksen takia toisin ja jos minulla on pienikin mahdollisuus, jätän lennon tekemättä.

Olenko sitä parempi ihminen, en tiedä, mutta yritys on kova. Mietin sitä kylpylää ja hoitoakin, että mieluummin sekin Suomessa, jossa varmasti osataan kierrättää ja jossa ehkä puhtaasta vedestäkään ei ole niin puutetta että sitä tarvisitsisi ihan alati miettiä. Tosin jo hoidossa ollessani pohdin, että voisikohan jalkakääreet tehdä jostakin muusta kuin muovista…

Nämä ovat kaikki niitä pieniä valintoja, joista, ehkä, kasvaa iso puu. Samalla kuitenkin tiedostan alitajuisesti, että ne koneet lentävät ilman minuakin ja luksuskylpylöitäkään ei maailmalla pidättele mikään. Ja myönnetään, että aamulla myös viestimme kuopiolaisen ystävättäreni kanssa, että olisipa vielä kiva mennä jonnekin.

Ehkä paino kuitenkin osuu tuohon “olisipa vielä kiva” -kohtaan. Luopuminen on kamalan vaikeaa ja silti uskon, että aika moni tekee luopumista juuri näinä päivinä. Toinen jalka vetää reissulle ja toinen jalka haluaa sitkeästi pysyä kotimaassa.

Toisissa ajatuksissa minäkin ihastelen ja kuvaan ihania hotelleja ja rantoja ja toisaalta taas mietin, että ei koskaan enää mitään muuta kuin junamatkailua Lappiin.

Mutta pakko on tehdä jotain. Ja ellei muuten niin siksi, että annetaan yhdessä esimerkkiä kaikille jälkipolville. Se sitten, onko kaikki kuitenkin jo nyt liian myähäistä, sitä en tiedä, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Parasta viikonloppua ja nautitaan

Laura