Edessä kolme viikkoa Koreaa, pysy matkassa!

Kuten niin usein elämässäni, niin olen jälleen hieman uuden äärellä. Suuntana kun on huomenna Etelä-Korea ja Pyeongchangin talviolympialaiset.

Sinänsä lähtö tulee hupaisaan kohtaan, koska olen juuri menneen ja viime viikonlopun ajan kertonut Ylivieskassa ja Forssassa messukansalle, että kannattaa muuten ihan vaikka päivittäin seurata blogiani, jossa kirjoitan melko avarakatseisesti lifestyle-ajatuksia ja sisustamisjuttuja. Ja nyt sitten melkein samaan hengenvetoon kerronkin, että mitä ilmeisimmin seuraavaan kolmeen viikoon ei blogini juuri sisustamista tule sisällään pitämään :).

Ensiksikin siksi, etten ole ollenkaan niin systemaattinen, että suunnittelisin “blogikalenteria” viikkokausiksi tai jopa koko kevääksi eteenpäin, vaan kirjoitan ja kuvaan, kun tulee hyvä tunne jostakin asiasta. Eli kun ollaan kotona kirjoitetaan, kuvataan ja blogataan sieltä ja kun taas reissussa, niin samat toiminnot tapahtuvat paikan päällä.

Näinpä en usko, että blogissani tulee olemaan kovin paljoa sisustamista, koska olen niin ikään saanut kuvaajaltani muutaman kuvan sekä meidän majoituksestamme että kohteena olevasta vuoristokylästä ja vaikka kaikki näyttää uudelle ja siistille, niin en usko, että laajamittaisiin sisustusspektaakkeleihin on aineksia. Toki kertaalleen kuvaan huoneen ja näkymät teille tietenkin!

No, mutta siksipä elämme juuri siinä hetkessä, mitä on edessä ja olen päättänyt, että ilahdutan teitä jonkinlaisella päiväkirjan omaisella tuotannolla vähintään joka toinen päivä, mutta kivaahan on, jos pystyn joka ilta töiden jälkeen kirjoittamaan edes lauseen pari.

No, tämän kaiken näkee sitten perillä, että mihin lopulta riittää aika. Enitenhän olen kuitenkin menossa sinne toimittajaksi ja pyrin olemaan työnantajan ja tietenkin myös tv-yleisön luottamuksen väärti, kun esimerkiksi te katsotte iltaisin TV 5:ltä Päivän parhaat + kiekkostudio lähetystä.

Noin yleisesti ottaen fiilis on orastavan jännityksen ohella melko nostalginen. Kävin torstaina kaivamassa varastosta isoimman matkalaukkuni, joka oli ansiokkaana ystävänäni matkassani jo Salt Lake Cityn talviolympialaisissa vuonna 2002. Ja jälleen lähdetään, 17 vuotta myöhemmin. Minusta laukku näyttää yhä edelleen aika hyvälle, täytyy jotenkin uskoa, että myös itse näytän…:)

Orastava jännitys tulee taas siitä, että en ole ollut ns. “urheilutoimittajana aktiivipalveluksessa” ihan vähään aikaan. Eli hieman mietityttää, että muistanko vielä miten kaikki toimii ja ennen muuta, miten itse pitää toimia. Toisaalta sitten perinteiseen urheilutoimittajan tapaan uskon “aklimatisoituvani” melko nopeasti sekä työhön että keliinkin. Ja itse asiassa kaikkeen mitä ikinä Korea sitten tuokaan tullessaan.

Huomenna sitten koneeseen, pitkä lentomatka ja laskeutuminen Soul Incheon -kentälle, mistä matka jatkuu kohti vuoria. Kaverit ovat viestitelleet, että perillä on, kuten olen osannut odottaakin, todella kylmää. Tuskin huomenna on enää aikaa käydä ostamassa lisää välikerrastoja, joten näillä olemassa olevilla pitää nyt sitten mennä.

Että eipä muuta kuin koneeseen ja kohti Aasiaa. Ensimmäiset olympialaiseni koin Japanin Naganossa tasan 20 vuotta sitten, joten olympialaisuusjuhlavuosi on siis käynnissä! Olen etuoikeutettu saadessani tehdä näin hienoja juttuja yhä vieläkin.

Mitä parhainta talviviikkoa kaikkialle.

Laura