Ensimmäinen adventti. Lupaus itselleni siitä, että voi laittaa vähitellen joulukoristeita. Aloitan, kuten olen niin monta vuotta aloittanut, makuuhuoneen ikkunalta. Sinne laitan Santtion mummulta perimäni kynttelikön.
Tämän vuonna kynttelikön esillepano ei ollut aivan yhtä dramaattinen kuin mitä tasan vuosi sitten. Kyntteliköllä on ikää vuosikymmeniä ja jokaisena adventtina jännitysmomentti sytytyshetkellä on valtava. Vuosi sitten kynttelikkö ei syttynyt. Se ei syttynyt vaikka vaihdoin kynttilöitä ristiin ja rastiin. Se ei syttynyt yhdellä uuden sarjan kynttilällä, se ei syttynyt millään.
Tunne oli lähes musertava. Näitä perintöasioita kun en enää minulle mummuloista kummastakaan tule.
Tuolloin vuosi sitten tuntui, että koko Helsinki oli myyty loppuu kynttiläpolttimoista, jotka sopivat 7-polttimoiseen kynttelikköön. En edes tiedä tohdinko kertoa, miten lopulta onnistuin…
No, kerrotaan kun aloitin. Kiersin kauppoja, kiersin seuraavia ja vielä sitäkin seuraavia. Rehellisesti tuntikausia. Eikä missään onnistanut. Lopulta aloin valmistautua siihen totuuteen, että joudun luopumaan tästä jouluisesta aarteesta. Kunnes näin yhdessä kaupassa seiskakynttelikön. Seitsemän etsimääni kynttiläpolttimoa, mutta ne olivat kiinni siinä muovisessa kynttelikössä.
Otin kynttelikön käteeni, kävelin kassalle ja kysyin ystävällisesti, tosin lähes epätoivoa huokuen; jos maksan kynttelikön, mutta otan vain kynttilät, meneekö tämä itse tuote teiltä varmasti jonnekin kierrätykseen. Hölmistynyt myyjä lupasi näin tapahtuvan ja maailmani valastui. Ostin niitä kaksi, siis kahden kynttelikön kynttilät.
Edessä oli jännittävä matka kotiin. Mitä sitten, ellei kynttelikkö näillä uusillakaan polttimoilla enää syttyisi? Mistä haen makuuhuoneeseeni enää joulun?
Koska nämä kuvat tässä ensimmisen adventin postauksessa on otettu noin tunti sitten, te jo tiedätte, miten tarina päättyi. Kynttelikkö syttyi jälleen. Toinen pieni muovipussillinen polttimoita odottaa jotain tulevaa hetkeä, jolloin jälleen jännitän.
Nyt vain voin nauttia näkymästä kohti makuuhuonettani. Siellä se jälleen loistaa, palanen minun jouluani. Ja äsken kynttelikkö syttyi kuin itsestään.
Jokaiselle ikkunalleni kuuluu jo vuosia sitten saatu lahja, jonka nostan aina samalle paikalle. Ihoden mummun lintu odottaa vielä hetken, sitten se lentää keittiön ikkunaan. Jännitetään yhdessä sitä, syttyykö se toisena adventtina. Vuosia on jo syttynyt.
[…] Kirjoitin teille ensimmäisenä adventtina niistä asioista, jotka minulle juuri joulutunnelman tekijöinä ovat tärkeitä. Näissä kuvissa niistä myös jälleen yksi. Lucia – kynttelikkö, Sven Bengtssonin suunnittelema Luciatåg. […]
[…] Jouluhan on kaikin mahdollisin puolin muistojen aikaa. Itsellänikään kaikki jouluun liittyvät muistot eivät ole pelkästään joulunpunaisia, mutta kuitenkin olen jouluihminen henkeen ja vereen. Ilman joulua vuodesta tulisi aivan liian pitkä. Ilman perinnekoristeita ja muita joulujuttuja joulua ei myöskään tulisi. Siksi keräilen vielä tähän neljännen adventin postaukseen muutamia itselleni tärkeitä asioita. Yhden niistä näette marraskuun viimeisessä kirjoituksessani adventtitunnelmasta. […]