Aamiaista, ryppyjä, eloa yrittäjänä!

Heips! Viime postauksesta onkin vierähtänyt pari päivää, pitäisikö “trendikkäästi” sanoa, että sori siitä 🙂 Vaan leikki leikkinä. Mietin, kumpi enempi on viivästyttänyt uutta postaustani se, ettei ole mitään kirjoitettavaa vai se, että on niin paljon tapahtumaa, ettei tiedä mistä alkaisi. No, tämä viimeinenhän se selittävä tekijä on.

Kun päiviin mahtuu Turun Kuninkuusraveja, kuvauskeikkoja, reenejä ja sitä sun tätä, niin tuntuu välillä illalla ettei tiedä, mihin koko päivä on mennyt. Mutta toisaalta olen kyllä äärimmäisen onnellisessa asemassa siinä mielessä, että olen työllistänyt itseni vallan mainiosti yksityisyrittäjänä nyt kesällä tasan kymmenen vuotta. Ja sanoisin, että onnittelen itseäni.

Näihin vuosiin on mahtunut vaikka ja mitä, paljon sisustusta ja jopa sisustussuunnittelijan opinnot,   urheilua, loma-asuntomessuja, televisiota, mökkiohjelmaa, juontokeikkaa… Aivan nyt viime päivinä olen jälleen saanut olla myös kameran edessä ja kyllähän se pakko myöntää on, että telkkarin tekeminen, tai tässä videoiden, onhan se vain ihan parhaista parhainta. Käy muuten kurkkaamaassa tärkeää asiaa ja huomaa rypyt… http://www.kauneusjaterveys.fi/terveys-hyvinvointi/hyva-olo-nyt/nukkuma-asento-joka-ehkaisee-ryppyja

Mutta mihin sitten liittyy tuo otsikko? No tietenkin “rakkaaseen” harrastukseeni eli eri aamiaispaikkojen kiertämiseen. En usko, että olen tämän harrastukseni kanssa edes ihan yksin, mutta toisaalta iloitsen siitä, että ainakin täällä Helsingissä paikkoja kosolti on. Niinkuin nyt tämä hotelli Lilla Roberts Helsingin keskustassa, Pikku Roballa. Sinne sujahdimme ystäväni kanssa viikko sitten lauantaina. Psst. taannoisessa toilettipostauksessani muuten kurkistus paikan alakertaan…

Millä sanoilla sitten kuvailisin tämänkertaista aamiaispaikkaa? Ainakin sanoilla viehättävä, raikas, laadukas ja valoisa. Ja siinähän ne taitavat tärkeimmät ollakin, jos kivaa paikkaa etsii.

Aamiaispaikkaa ei myöskään heikennä yhtään se, että kokonaisuutena tila on kuin pieni tutkimusmatka erilaisiin sisustusjuttuihin, valoihin ja väreihin. Illallahan tässä samassa paikassa toimii toki ravintola, joten iltavalaistuksessa paikka lienee hyvinkin erilainen, mutta lauantaiaamuna auringonvalo tulvi ihastuttavasti taloon sisälle.

Ja mukavia yksityiskohtia. Pikkuiset suolapussukat pöydissä, tuoreuttaan hohkaavia karjalanpiirakoita, kuivattuja tyrnejä ja mustikoita, mielettömän hyvää kotijuustoa, raparperipiirkkaa. Samppanjan muotoon puettua simaa, näin vapun kynnyksellä, unohtamatta.

Just nice. En vielä tiedä, mikä seuraava kohteeni Helsingissä on. Olen tykännyt käydä Hotelli Havenin aamiaisella, pidän myös Fazerin ja Klaus K:n aamiaisista. Joku vinkkasi, että uudessa Indigo-hotellissa on myös kelpo aamiainen. Eli sinnekin pitää ehtiä.

On toki muistettava, että todella monissa paikoissa aamiaista jatketaan sitten noin klo 12 eteenpäin brunsseilla. Ne kun vielä otan kaikki ohjelmistoon, niin tämähän on yhtä aamupäiväsyömistä:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *