Sain viettää menneen viikonlopun sen lisäksi että erinomaisessa seurassa niin myös aivan ihastuttavissa puitteissa Houtskärin saarella. Aika lähellä, mutta kirjaimellisesti aika kaukana – kolmen lossimatkan takana. Siellä on Hyppeis Värdshus.
Mutta mikä viikonloppu ja mikä paikka perillä odottikaan.
Tarpeeksi ikään kuin rappioromantiikkaa, mutta ja samalla ajanmukaista tyyliä ja rentoutta; pellavaa, rouheutta ja pehmeyttä samassa paketissa. Olin siis viikonlopun paikassa, jonka nimi on Hyppeis Värdshus.
Ja ennen kuin kerron lisää paikasta, niin ehkä on syytä myös mainita, miksi olimme tuolla. Olimme treenaamassa joillekuille teistäkin varmasti tutun Anna Saivosalmen johdolla. Eli treeniä, mieletöntä ruokaa sekä ruumiille että sielulle, mitä muuta ihminen voi yhdeltä viikonlopulta pyytää.
Minähän en muuten ollut ensimmäistä kertaa pappia kyydissä näillä treenireissuilla. Parikin kertaa aiemmin olen matkannut niin ikään turkulaisen Mentorin matkassa, Kreikan reissusta kerroinkin teille täällä.
En vain voi sille mitään, että nautin näistä tällaisista yhteisreissuista. Vaikken erityisesti pidä itseäni ihmisenä, joka haluaa soluttautua uusien ihmisten joukkoon esimerkiksi keskustelemaan treeneistään, perhesuhteistaan tai muista vastaavista, niin näillä reissuilla olen yllättävän oma itseni. Teen sen, mihin pystyn ja iloitsen siitä. Saatan jopa tutustua johonkuhun uuteen ihmiseen.
Ja toisaalta saattaa olla, että samanlaisuus yhdistää erilaisia reissulaisia, joten viihtyminen on helppoa. Tuolla Hyppeisissäkin oli muistaakseni peräti kolme rohkelikkoa, jotka olivat lähteneet matkaan ihan yksinään. Iso hatunnosto heille ja luulenpa, että viihtyivät erinomaisesti.
Kuva: Anna Saivosalmi kamerasta
Tästä reissusta vielä pari sanaa ilman kaupallisia yhteistöitä tai mainos-euroja. Anna S. on mitä inspiroivin ja viehättävin valmentaja plus, että treenit olivat kivoja ja monipuolisia. Kiertoharjoittelua meren rannalla omenapuiden joukossa, välillä kalliolla ja välillä myös laiturilla poukkoillen. Ihan parasta. Ja lisäyksenä vielä juuri Hyppeisissä mitä parhain mahdollisuus uimiseen meressä. Tuntui jotenkin taivaalliselle esimerkiksi lauantaina pulahtaa kolme pitkää kertaa suoraan aalloille.
Ja vaikken ole mitenkään kovin joogistinen ihminen, niin ehdottomasti kiitos myös Kirsi Saivosalmelle hänen pitämistään joogatunneista. Ainakin ihmiselle, jolla joogatunnit on laskettavissa kahden kolmen käden sormilla, hän oli mitä mainioin opettaja. Ja katsokaa nyt tämän aamuseitsemän joogan kuvia. En tiedä, mitä enempää voisi edes pyytää.
Kuva: Anna Saivosalmi
Entäs sitten tuo paikka. IHANA. Käykää ihmeessä. Varatkaa huone, illallinen, menkää veneellä vierasvenesatamaan tai ajakaa vaikka päiväkseltään kaffeelle. Suositus kaikelle.
Outi ja Sam Fagerlund ostivat Hyppeisten entisen kyläkoulun kolmisen vuotta sitten ja siitä lähtien he ovat toteuttaneet oman elämänsä tarinaa elleivät nyt aivan tuulisella luodolla, niin kuitenkin kaukana ulkosaaristossa. Mietin tässä kirjoittaessani, että jatkanko edes tätä tarinointia, vai sanonko vain, että menkää käymään, mutta ehkä en malta olla muutamaa sanaa kirjoittamatta.
Kuva: Anna Saivosalmi
Rakennnus on ihana. Koulun vanha juhlasali, nykyinen ravintolasali, on parasta. Huoneet ovat kaikki toisistaan poikkeavia. Meillä oli kaveriporukalla neljän hengen huone, mikä oli symppis ja kiva. Pellavalakanoista ja ennen muuta pyyhkeistä iso plussa. Olihan ne myös pakko googlettaa ja selvittää. Kyseessä olivat Familonin, siis kyllä ainakin minulle pääosin sängyistään ja tyynyistään tutun Familonin, pellavaiset liinavaatteet ja Hammam-pyyhkeet.
Harmillisesti en ehtinyt millään tällä aikataululla kävellä päämäärättömästi majatalosta esimerkiksi sinne kylänä pitämäni alueen suuntaan, mutta lampaat ja puidut viljapellot siellä tervehtivät kulkijaa.
Ja lampaista puheen ollen, Hyppeis Värdshus ravintolassa tarjotaan niin pitkälti saariston omia tuotteita kuin mitä se vain on mahdollista. Ei hassumpaa, eikä etenkään hassumman makuista. Suorastaan herkullisia ruokia saimme syödä pari päivää.
Ja tiedoksi Hyppeisiin hamuaville. Mikäli menette sinne saakka vaikka sitten nauttimaan pimeistä syksyn illoista, niin illallista on mahdollista saada aina, kunhan siitä vain sopii etukäteen. Mainio homma.
Kuva: Anna Saivosalmi
Eteisaulassa kun teimme lähtöä olisi pitänyt vielä muistaa tehdä yksi pieni juttu. Kirjoittaa kiitollisuusastiaan pieni lappunen. Huomasin paluumatkalla, etten kirjoittanut, mutta olisin voinut kirjoittaa että olen kiitollinen siitä, että olen jälleen tutustunut aivan ihanaan paikkaan Suomessa – aina ei tarvitse matkustaa merta edemmäs kalaan. Vain meren äärelle.
Laura
Ps. Lisää treenikuvia ja muitakin kuvia löydät ig-tililtäni “lauraruohola” täpän Houtskär2019 alta
