Mutta miten kauan se joulu nyt sitten kestää?

nuutti

Hyvä Tuomas joulun tuopi Nuutti kauas hiipottaapi. Näin sanoo vanha kansa, ja aika lailla tätä on noudatettu ainakin minun lapsuuden kodissani. Sikäli mikäli, että joulun aatonaattona sisälle tuotava kuusi vain saadaan pitämään neulasensa, tämä vuoden hienoin juhlakausi on aina jatkunut siis tammikuun 13:een ja Nuutinpäivään. Kuten vanha kansa on asian määritellyt, Nuutti päättää Tuomaksen päivästä alkaneen 20 päivän joulurauhan.

nuutti

nuutti

nuutti

Nykyään tuntuu kyllä melko lailla sille, että aika kaukana on tämä vanha sanonta nykypäivän ihmisen elämästä. Järkytyin sydänjuuriani myöden jouluviikolla kotipihallani Helsingissä, kun roskiskatoksesta löytyi jo tuolloin ja vielä ihan verevä joulukuusi. Kova oli ollut kiire päästä kuusesta eroon, mutta ei se, että kuusi vietäisiin Tapaninpäivänä pois, mutta että jo ennen joulua…

Minusta tuntuu hassulle, että joulusta hössötetään hyvä, ettei jo lokakuusta, ja kun vihdoin tämän suurimman juhlan pariin päästään, on ensimmäinen asia päästä myös mahdollisimman nopeasti kaikesta siihen liittyvästä eroon. Toki jokainen tyylillään, mutta tuntuu välillä sille, että joulustakin on tullut suorittamista. “Kaikki mulle heti tähän nyt…” Näinhän sen menee, valitettavasti.

nuutti

Itselläni ei (vielä) tänäkään vuonna ole Helsingissä kuusta, koska vietän aina nämä joulun päivät vanhemmillani. Mutta jos minulla olisi, ja kuten varmasti joskus tulevaisuudessa onkin, kuusi, niin ajattelisin ehkä nykytapaan niin, että kuusi on sisällä aina loppiaiseen saakka. Se taitaa olla nykyään melko vakiintunut käsitys. Sitäpaitsi tokkopa Helsingissä käy edes nuuttipukkeja! Käykö muuten missään muuallakaan Suomessa paitsi täällä lounaisrannikolla?

Mutta joulukoristeista vielä kotonani. Jouluvalot, tähdet ja kyntteliköt mitä todennäköisimmin tuovat tänäkin vuonna iloa elämääni vielä koko pimeän tammikuun ja miksipä eivät. Kyntteliköt ja tähdet ovat kauniita ja  yksinkertaisia koristeita, eli kunhan tontut karsii kaappeihin, niin mainiosti voi nauttia vielä valoista.

Vähitellen alkaa kuitenkin olla aika valmistautua myös vuoden vaihtumiseen? Taas on aika laittaa vuosi pakettiin. Kuten olen tainnut täälläkin kirjoittaa niin, onhan tämä loppuvuosi sellaista elämän tilanteen päivittämistä. Mitä on tullut tehtyä oikein ja missä on menty vaikka sitten pieleen? On aika myös miettiä, mistä minä haaveilen ensi vuonna ja tulevaisuudessa.

Näitä juttuja on aikaa nyt jouluvalojen loisteessa pohdiskella vielä monta päivää.

Laura

nuutti

 

2 thoughts on “Mutta miten kauan se joulu nyt sitten kestää?

  • Vastaa Anne Jalonen 27.12.2017 at 16:24

    Niin kaunista!

    • Vastaa LauraR 27.12.2017 at 16:42

      Kiitos!❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *