Lisää vaaleanpunaista sohvalle – taas…

vaaleanpunainen

vaaleanpunainen

Ei tullut kodistani oranssia, vaikka viime viikolla sillä niin fiilistelin. Mutta kyllä minä sen oranssisen postauksen jälkeen sitä väriä lisää etsiä yritin, mutta kun ei löytynyt… Sen sijaan löytyi paljon vaaleanpunaista, joten sitten jälleen löydän itseni tästä vaaleanpunaisesta maailmasta.

Sitä kylläkin jäin miettimään, että kun ostin tuon kuvissa näkyvän Pentikin Pioni-silkkityynyn, niin miksen ollut niin rohkea, että olisin ottanut melkein samaa kuosia aika kivana vihreä-keltaisena ja yhdistänyt siihen esimerkiksi keltaisia tyynyjä. No, toki tietenkin päällimmäinen syy on se, että keltainen ei käy mihinkään muuhun sisustukseeni, vaikka tosin juuri mainittu tyyny ja yksi keltainen siihen rinnalle olisi ollut ihan erinomainen match vihreän sohvani kanssa. Ja ehkä sitten perimmäinen syy on se, että en kyllä vain osaa yhdistää kotiini keltaista kuin korkeintaan hetken pääsiäisenä.

Sen sijaan esimerkiksi vaaleanpunainen kynttilä koristeena sujahtaa kotiin kauniisti ympäri vuoden.

vaaleanpunainen

vaaleanpunainen

Toinen “syy” valintaan on ehkä se, että hankin jotakuinkin juuri vuosi sitten juuri Pentikiltä ihanat krookus-tyynyt, jotka (ehkä!!!) sopivat yhdisteltäväksi tämänkin uudenkin tulokkaan kanssa. Ne tyynyt näette täällä ja juuri tällä hetkellä se on myös minun ainoa kosketukseni niihin, koska en kerta kaikkiaan pysty muistamaan, että missä nuo tyynynpäälliset ovat!!!

Pitäisi varmasti perustaa joku yksi kaappi pelkästään erilaisia tyynyjä ja tyynynpäällisiä varten, sillä aina nämä kaikki ovat hukassa. Aina. Tiedän toki, että ne löytyvät, mutta pitää käynnistää pienimuotoinen etsintä. Onkohan tämä sama asia ongelma tai haaste kenellekään muulle keväällä, jouluna, pääsiäisenä…

vaaleanpunainen

Kolmas “syy” siihen, että juuri tuo silkkityyny ja kynttilä päätyivät kotiini on tietenkin se, että sattumalta tykkään vaaleanpunaisesta. Olen itse asiassa miettinyt sitä monasti, että miksi ja mikä siinä värissä oikein on? Joskus olen ajatellut itseäni vähän lapselliseksi ja höpsöksi, kun huomaan jossain määrin, että vaaleanpunainen on se perimmäinen juttuni.

Muistan kun verhoilutin Hymy-tuolini vaaleanpunaiseksi (toim.huom. se oli kirkkaanpunainen sitä ennen, mutta ei sopinut enää uuteen tapettiin), niin minua vähän jopa hävetti valita sitä kangasta. Mutta niin vain sekin tuoli tuossa on jo muutamia vuosia vaaleanpunaisena ollut ja sopii mainiosti kotiini. Hain äsken jopa Tiede-lehdestä selitystä sille, miksi ihminen tykkää vaaleanpunaisesta, eipä löytynyt sieltäkään mitään kaiken kattavaa vastausta.

Oletan, että koko kotini värimaailma saattaa hieman muuttua siinä vaiheessa, kun tapetti vaihtuu tuossa isossa olohuoneen seinässä, mutta siihen saakka saan siis ihan nautinnolla ja vapaasti hankkia pieniä vaaleanpunaisia juttuja. Tosin korostettakoon, että tuossa uudessa on peruspohjana beige!!!, tehosteina viininpunainen ja vihreä ja se on vain osin pinkki:).

Laura

vaaleanpunainen

vaaleanpunainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *