Lähde Seurasaareen!

Tänään oli kiva päivä. Ensin oli mahdollisuus nukkua pitkään ja sitten mahdollisuus käydä ystävän kanssa kunnon aamusalilla. Tässä yhtälössä ensimmäinen ei sinällään toiminut johtuen melko raikkaasta aamuauringosta, joka tulee suoraan sänkyyni, mutta jälkimmäisen kutsun otin kyllä ilolla vastaan. On hyvä tunne, kun ennen puolta päivää on tehnyt kunnollisen liikuntasuorituksen ja käynyt vielä saunassakin.

Huolimatta aamun reippailusta jotenkin aurinko kuitenkin kutsui ulos vielä alkuillasta. Tai oikeastaan melkein tähtäsin ulkoilun siihen, koska ajattelin ottaa mukaan kameran ja ilta-aurinkohan suorastaan hellii kuvia. Joten Seurasaareen. Tunnetteko paikan? Se on ihastuttava museosaari ihan tuossa vieressäni ja itselleni hyvin perinteinen lenkkipaikka.

Mutta itse asiassa jo kävelymatka pitkin Meilahtea Seurasaareen on ihastuttava. Ihastuttavan siitä tekevät tietenkin presidentti Kekkosen kiehtova Tamminiemi sekä useat valloittavat puuhuvilat, joista osaan voi pysähtyä kahville ja herkulliselle leivonnaiselle. Ei sovi lenkkeilyyn,  tiedetään:), mutta toisenlaiseen sunnuntain tai helatorstain viettoon kyllä.

Seurasaareen vievän sillan päähän tulee muuten Helsingin keskustassa bussikin, numero 24, mutta mikä itse Seurasaaresta tekee kuitenkin erikoisviehkon on se, että siellä ei saa pyöräillä eikä autoilla. Mikä rauha vain kuunnella lintujen laulua, meren kohinaa ja olla ihan omien ajatuksiensa kanssa. Plus, että maaseudun tyttönä minun silmääni viehättävät erityisesti kaikki alueen vanhat puurakennukset, joita on siirretty paikalle ympäri Suomea. Iso ulkoilmamuseo siis kyseessä!

Kun varsinainen museoalue on ohitse, alkaa luonto. Tänään alueella oli kyllä vielä illan suussakin satoja ja taas satoja ihmisiä viettämässä kesäpäivää kera picnic-korien, mutta jonain toisena päivänä saatat saada vaeltaa pitkiäkin toveja aivan yksin. Osittain tunnelma on lähes satumainen, kun ollaan syvemmällä saaren keskustassa ja sitten taas tullaan meren rantaan ja saa nauttia merituulesta kasvoillaan.

Ihan parasta helatorstaita oli siis pitkästä aikaa tämä lenkki minulle. Käykää ihmeessä, vaikka kaukomatkalaisetkin. Paikka on kyllä todella mukava.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *